torstaina, elokuuta 30, 2007

Sairastuvalta päivää

Taisteluväsymystä on havaittavissa eikä kumpikaan tempauksista ole vielä edes alkanut.
Minut on melkein lannistanut oheinen lanka, hajonnut bambupyörö sekä 2 flunssaista lasta. Mutta sitä sattuu. Enkä voi sanoa etten mitään aikaiseksi ole saanut, olen toki. Oheisesta langasta aloitin kuopukselle syysbaskerin. Sain valmiiksi ja hieno tuli. Ei vaan istunut kummankaan päähän. Purkuun meni. Aloitin sitten korvaläppäpipon, sain valmiiksi ja ihan kiva siitäkin tuli. Sovitettiin, ei sopinut kummallekkaan ja purkuun meni sekin. Sanomattakin lienee selvä että purkaminen ottaa kovasti luonnon päälle. Kolmas myssyn alku puikoilla ja nyt työ seisoo kun en ole vakuuttunut lopputuloksesta. Ja vähän lisähaastetta tähän tilanteeseen luo se että minun ja käsityön välissä on koko ajan jompi kumpi tytöistä (kts. kuva yläpuolella), yleensä molemmat. Huoh.

Jotain piti kuitenkin saada käyttöön asti. Siispä saumuri avuksi.

Jumppahousut esikoiselle
Koko: 104 cm
Kaava: jostain tämän vuoden SKsta, pyjamanhousut

- Kato äiti, näillä ihan lentää!

Ja kyllä, näette oikein... meillä on HIEMAN sekaista kun neljättä päivää ovat kipeät lapset sisällä. Jepu jee.

Loppuun vielä kuva minun pelargonioistani. Ovat vasta nyt innostuneet kukkimaan kunnolla, juuri kun ajattelin niitä talviteloille alkaa laittamaan. No, olkoot siellä koivun kaverina vielä hetken... kohta se syksy on täällä ihan tosissaan.

torstaina, elokuuta 23, 2007

Arvonta suoritettu

No niin, se lupaamani arvonta on nyt suoritettu ja onnettarena toimi Esikko.

Voittaja on... tattadadaa... liina. 10.000 bongasi jo aiemmin Jentsu. Onnittelut! Laitatteko osoitteenne sähköpostilla omenankukkia at gmail piste com niin laitan palkinnot tulemaan.

Vielä kerran kiitoksia kaikille kommenteista! Joukossa oli ihan uusiakin tuttavuuksia joiden blogeihin on ollut mahtava päästä tutustumaan. Niin ja se villatakki, 10% -tempaukseen osallistuttuani teen sen todennäköisesti Novitan Bambusta tai Marimbasta... ellen satu singahtamaan kauppaan vielä ennen kuun vaihdetta :D

ps1.
Osallistuin sitten myös Sukkasatoon. Ihan malttamattomana odotan jo molempien tempausten alkua. Tämä on varmaan tätä ensikertalaisen intoa :)

ps2.
Sain eilen ensimmäiset minipyöröt (30 cm)... kyllä on kätevät. Kiitos Vilma!

keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Ensimmäinen kerhopäivä

Tänään alkoi Esikon kerho. 3-vuotiaat kokoontuvat kerran viikossa kaksi tuntia kerralla eväiden kera seurakunnan tiloihin... tarvittiin siis kerhokassi. Muuton jäljiltä (kyllä, hävettää jo käyttää tätä syytä koska muutosta on jo yli vuosi...) hukassa oli pikkureppu joten lupasin ommella kassin neidille. Kaivoin kaapista kaikki vähänkin punertavat kukka/sydän/söpöstelykankaat ja annoin Neidin itse valita... ei kelvannut kukat eikä muutkaan, tähän värikkääseen kankaaseen hän sitä vastoin ihastui kovasti.

Koko: 26x29 cm, sivuissa ja pohjassa 2 cm kaitaleet

Ompelin kassin iltakymmenen jälkeen ja siltä se kyllä näyttääkin. Jälki on vähän sinne päin mutta aivan ihastuneen vastaanoton se sai aamulla. Se riitti minulle :). Leikkasin paksusta huovasta tuon E-kirjaimen ja kiinnitin sen sankaan silkkinauhalla (ompelin sen siis renkaaksi). Hyvin mahtui eväät tänne ja kivaa oli kerhossa ollut! Äidin pieni reipas vauva... :)

Sitten toisiin asioihin. Olen ilmoittautunut mukaan 10% -projektiin. Lankavaraston koko vaan kasvaa hallitsemattomalla tavalla joten nyt on aika pysäyttää se juna ja lähteä vastakkaiseen suntaan. Sen verran addiktiksi tunnustaudun että vielä mietin mitä vielä voisi ostaa ennen syyskuun alkua... voi äiti. Eikös nuo 13 kg sitten riitä? No, ihan oikeasti tarvitsisin yhdet huivilangat joululahjaan... Josko sitä Taitoshopissa pyörähtäisi vielä ennen ensi viikon loppua. Pitää vielä miettiä.
Samoiten tämä on hyvä sauma alkaa pudottamaan raskauksien ja imetyksien mukanaan tuomia lisäkiloja. 10% on siis hyvä alku, toivottavasti saan itseäni niskasta kiinni. Tsempata saa!

Samoiten tekisi mieli osallistua Sukkasatoon... jos tuon avulla saisi joululahjasukat jo ajoissa tehtyä. Ei olisi kyllä huonompi idea. Mietintämyssyyn siis.

Ehkä kohta kuvaa tämän hetkisestä sukkaprojektista, tänään pääsen vihdoin kokeilemaan 30cm pyöröjä. Odotukset ovat korkealla :)

Niin ja vielä ehtii osallistumaan arvontaan, keskiyöhön siis aikaa. Kiitos kovasti kommenteista, kehuista ja lankasuosituksista! Ihan sydäntä lämmittää kaikki kauniit sanat :)

lauantaina, elokuuta 18, 2007

Lahjuksia

Elokuussa juhlitaan kahdesti syntymäpäiviä, ensin armaani ja seuraavalla viikolla ystäväni. Tässä iässä tosin lahjat eivät ole enää (kai) pääasia joten tein pikaneulomuksina molemmille kämmekkäät.

Malli: Kämmekkäät Lauran ohjeella
Lanka: 7 veljestä yksinkertaisena, 60 g
Puikot: 4 mm
Muuta:
Isonsin näitä vähän ohjeesta. Ohjeen mukaan tein 40 s mutta jaoin sen 10 s, sitten 5 s peukalon paikka ja 25 s. Leveyttäkin tein muutaman rivin lisää.

Malli: Kämmekkäät Liisan ohjeella
Lanka: merinovillainen Wool, 35 g
Puikot: 2,5 mm

Kivoja tuli molemmista, taidan tehdä itselleni samanmoiset... jaa kummat vai, no molemmat tietenkin :). Langatkin olen jo valinnut molempiin malleihin.

Sitten, vielä on pakko hehkuttaa. Löysin täydellisen säilytysmuodon puikoilleni ym. käsityötavaroille.


Nämä ovat siis puiset rasiat ja isomman koko on 20x25x9 cm ja pienenmän 17x22x7 cm. Ihanat!

keskiviikkona, elokuuta 15, 2007

Arvonta!

**Edit: Kymppitonni meni jo rikki, onnittelut Jentsu!!!

Aloittaessani tätä blogia päätin että kun 10.000 käyntiä tai 100 tilaajaa lähestyy niin silloin se on arvonnan paikka. Tosin ajattelin siihen menevän aikaa... varsinkin tuohon tilaajamäärään. Joten voitte uskoa hämmästykseni kun eilen aamulla katsoin Blogilistalta omien sivujeni blogi-infoa: tilaajia 124. Siis voi OMG!!! Tulipa pestyä näyttö... aamukahvilla :)

Olen aivan sanaton - kerrankin, sanoisi mieheni varmasti tähän. En voi sanoa kuin kiitos luottamuksesta. Pakko kuitenkin myöntää että näitä nykyisiä ja tulevia töitä miettii nyt ihan uudella ajatuksella :).

Siispä pieni arvonta nyt pystyyn. Sitä ken tunnustaa tulleensa sivuille juuri kun 10.000 tulee laskuriin lahjotaan sekä kaikkien kommenttinsa jättäneiden kesken suoritetaan myös pieni lahjusarvonta. Onnea matkaan!

Ai niin, kommentissa voisitte halutessanne kertoa vinkkejä mikä olisi kiva lanka pikkutytön villatakkiin.

Osallistumisaika päättyy viikon päästä eli 22.8.2007 keskiyöllä. Onnea matkaan!

Helmat hulmuten häihin...

Ensinnäkin, ISOT KIITOKSET huivikehuista!!! Omissa silmissäkin se alkaa jo näyttää suht kivalta :)... käytettyä sitä tulee jatkossakin varmasti.

Sitten siihen häävaatetukseen... *huokaus*... on kulkaas käynyt niin että meidän kamerasta ei löytynyt yhtään kuvaa minusta - räpsyttelin menemään reilusti heti alussa ja sitten kamera (tarkemmin sanottuna akku) päättikin sanoa sopimuksen irti jo alkuillasta. Näin jälkikäteen en kyllä jaksa lavastaakaan mitään tilannetta, varsinkin kun nyt joutuisin tyytymään itselaukaisimella otettuihin kuviin. Tähän on siis tyytyminen


Niin ja siis heti mainittakoon että paita (pellavaa) on ostettu H&M'ltä mutta kuuluu varmaan siihen kategoriaan 'Pimp my XXX' koska tuunailin sitä hameeseen sopivammaksi. Paita oli ihan reilusti lantiomittainen ja pidin sitä hameen päällä.

Hame sentään on itse ommeltu. Kaavan mallipohjana käytin SK 8/2007 ollutta kellohametta (ohje nro 7) mutta koska jouduin muokkaamaan kaavaa niin paljon (esim. tein hameen vain kahdesta kappaleesta ja käytin vekkejä sekä edessä että takana) niin ei voi sanoa että mallina olisi ollut juuri tuo kaava. Ideoijana kuitenkin :). Vuorihameeseen rypyttelin tylliä monta metriä, 2 riviä á 20 cm... tarkaa määrää on vaikea sanoa mutta 2 m tyllikankaasta jäi jäljelle 110x60 cm kokoinen palanen. Tykkäsin eritoten siitä että (melko raskas) hamekangas nousi kivasti tyllin ansiosta. Kaikki hameeseen tarvitut kankaat on Eurokankaasta.

Oikeasti kokoinaisuus oli kivempi kuin miltä kuvassa näyttää, siihenhän kuuluivat myös nämä.

Tässä vielä lähikuva silkki(satiini?)nauhasta ja rusetista.


Entä mites ne häät sitten? Olivat ihanat ja aivan hääparin näköiset <3!!!

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Kirjapostia

Unohdin mainita aiemmin... Tämä tuli tänään


Pidin oikeastaan kaikista malleista, sopivan helppoja ja yksinkertaisia toteuttaa. Mm. tämä pääsi 'haluaisin tehdä' -listalle.


Toista kirjaa jäin vielä odottelemaan.

Kultaa ja kunniaa

Vau! Muutama päivä pois koneelta (siis tieto-, ei ompelukoneelta ;)) ja huomionosoituksia olen saanut kaksin kappalein.

Ensin tuli Liisalta tämä (linkki alkulähteille)



ja reissusta palattuani oli Tiinalta odottamassa tämä. (linkki)


ISOT KIITOKSET MOLEMMILLE!!! Piristää mieltä kummasti :)

Ojennan nämä molemmat eteenpäin samassa nipussa ystävälleni ja inspiroijalleni Vilmalle... hän jos joku rokkaa ;)

Muuten reissusta on siis palattu ja pientä flunssaa pukkaa päälle - syytän tästä auton ilmastointia. Kurkku on niin kipeä että se sotkee jo järjen juoksua. Olo on ihan voimaton ja lapset aivan mahdottomia - purkavat varmaan sitä kahden pävän ikäväänsä näin. Jee!
Yritän laittaa kuvia valmistuneista tuotoksista - hameesta ja miehen synttärilahjasta - jossain vaiheessa.

keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Siitä se ajatus sitten lähti...

... nimittäin näistä kengistä.

Hääkutsuja on tullut tälle kesälle kaksin kappalein ja ensimmäiset niistä ovat tulevana viikonloppuna. Asun pohdintahan aiheuttaa aina päänvaivaa joten ajattelin lähteä helpoimmasta, huivista. Malli oli alusta asti tiedossa ja lankakin löytyi. Ja tietysti kenkiin sopiva. Tällainen siitä tuli



Malli: Shetland Triangle, Wrap Style
Koko: 260 x 120 cm
Lanka: merinovillainen Wool, 170 g
Puikot: 5 mm bambupyöröt

Tulipa siitä iso, tarkoitan siis todella ISO. Mutta eiköhän tuota pitää voi. Taisin kutoa vähän löysin rantein kun edellisen tein isommilla puikoilla ja vaikka yritin samankokoista niin tuli vahingossa tuplasti isompi. Ei tainnut olla tähdet suotuisissa asennoissa :). Saapahan hyvän 'tekosyyn' tehdä ainakin vielä yhden lisää, tämä on mielestäni tosi kaunis malli.

maanantaina, elokuuta 06, 2007

A-sennetossut

Rakas ystäväni sai eilen poikavauvan <3

Pikkiriikille on menossa mm. tämä ja tämä jotka annan sitten rotinoilla. Vielä eilen ystäväni oli sitä mieltä että hän ei halua kävijöitä sairaalaan vaan vasta sitten kotiin mutta tänään sain kuitenkin soiton että tervetuloa vaan ihastelemaan jälkikasvua. Selvä... mutta kun olis kiva viedä jotain... itsetehtyä tietenkin... hei, mä neulon vauvantossut kun sopiva lankakin löytyi omista varastoista. Ensin jouduin etsimään sopivaa mallia hetken ja sitten neuloin 2 erilaisesta mallista alut mutta ne eivät sopineet käsialalle/langalle/puikolle tms. Sitten silmiin osui tämä jossa lankana oli käytetty Woolia. Siispä kolmas kerta toden sanoi.

Nämä sain aikaan


Malli: vauvan tossut, koko 60
Lanka: merinovillainen Wool, 28 g
Puikot: 3 mm bambut

Malli oli tosi nopea tehdä, tosin tuo koko ihmetyttää. Mä tein pienemmillä puikoilla kuin ohje neuvoo mutta silti nuo ovat melko isot (lue tosi isot)... Niin ja vaikka tein molemmat tossut yhdellä istumalla niin toinen on isompi. Merkillistä... varmaan langassa vika ;D. Tuo naru muuten mikä näkyy oikeanpuoleisen tossun vieressä on virkattu nyöri joka on pujotettu jalansuuhun (vai miten se nyt sanotaan) virkattuun kujaan.

Epätäydellisyydestään huolimatta nämä tossut saivat todella ihastuneen vastaanoton... ja kuulemma jälkikasvu on isojalkainen. Eipä minun silmiin kyllä jättiläiseltä näyttänyt... omat lapset kun ovat olleet syntyessään nelikiloisia niin voitte kuvitella kuinka pieneltä näyttää alle kolmikiloinen komistus. Ihana oli!

Shetland Triangle lepää edelleen miehen puolella petarin alla, kuvia ehkä huomenna...

lauantaina, elokuuta 04, 2007

Loman loppu

Edit: Voi ärsytys, Blogilista ei noteeraa tätä päivitystä. Mä jo poistinkin eilisen kirjoituksen ja loin uuden tänään mutta ei...
Edit2: No nyt sitten päivitys näkyy, eikä tarvinnut kuin vaihtaa blogipohja toiseen, tallentaa ja vaihtaa takaisin vanhaan tallentaen. En tiedä oliko tällä vaikutusta mutta nyt näyttää Blogilista noteeranneen tämän. Hyvä niin.

Nyt on reissut reissattu ja miehen loma loppuu... koittaa siis paluu arkeen. Tavallaan hyvä koska lapsista tulee aivan (ilta)villejä kun normirytmit heilahtelevat, toisaalta huono koska reissuissa automatkat ovat minulle parasta - ja välillä ainoaa - neulonta-aikaa. Niin kuin näkyy, parin tunnin automatkat Helsinkiin ja takaisin ja iso osa huivista tuli tehtyä - vaikken supernopea olekaan. Tässä kun keskikaavio on niin helppo ettei tarvi ohjetta vilkuilla. Malli siis Shetland Triangle ja ensi viikonlopun juhliin tämä oli tarkoitettu. Ei tullut siis edes kiire :). Tarkempia kuvia ja tietoja sitten kun jaksan ottaa sen pingotuksesta pois.

Pääkaupunkiseudulla teimme jokavuotisen matkan Korkeasaareen, ehdimme juuri alta pois ennen kuin Herra Kameli suutahti. Toivottavasti ei moni lapsi kohtausta joutunut todistamaan.

Matkan yksi kohokohta oli käynti Menita Outlet-myymälässä. Vähän keskittymistä häiritsi kun 2 tuntia autossa istuneet lapsukaisemme päästettiin irti siellä, meno oli melko hurjaa. No, jotain kuitenkin tuli ostettua; pari kerää Tennesseetä ja muutama Bambua sekä 600 g sukkalankoja - ohuita ja paksumpia. Nyt vaan pitäisi kaivaa sukkapuikot naftaliinista ja alkaa tekemään vaikka joululahjoiksi sukkia... itseni tuntien nyt alkaa jo olemaan kiire :)


Ja jotteivat langat heti loppuisi niin äitini oli lomallaan siivoillut kaappeja ja löytänyt sieltä lankoja.
'Minulla olisi muutama kerä enkä tee näillä mitään, haluaisitko sinä ne?'
'No ilman muuta, tuo tänne vaan'
Tänään sain 2 korillista sekalaisia lankoja, pääasiassa vanhaa Novita Nalle-lankaa (eli hyvää sukkalankaa) sekä erivärisiä mohairlankoja... hmm, ihme kyllä ne eivät olleet aivan muovilankoja vaikka kovin kasareita ovatkin.

Joukosta löytyi myös tällaiset vyyhdit, vyötteessä lukee 96% villaa, 4% polyamidia teknisenä tehosteena. Mietin vaan että mahtaakohan tämä lanka huopua vai onko se ominaisuus varattu vain 100% villalle? Kivan värisiä nämä ainakin ovat.


Mutta kuulkaas nyt on kyllä sillai että minun tämän vuoden lankaostot on (toivottavasti) ostettu. Täällä kotona alkaa olla niin paljon lankoja että menee tarpeeksi kauan osankin 'tuhoamiseen'... joten toivon kyllä julkista paheksuntaa jos täällä alkaa vilahtelemaan lisää ostolankoja :D!