lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Vielä viimeinen katsaus joululahjoihin

No, niinhän siinä sitten kävi. Joulu tuli, oli ja meni kuten ennenkin. Vietimme joulunpyhiä maaseudun rauhassa ja pukkikin löysi tiensä perille. Lahjoja saatiin ja annettin sekä syötiin hyvin. Siis sitä tavallista.

Pikkuneidit saivat lahjaksi puisen pienoiskeittiön - siis keittiön hellalla, mikrolla, tiskipöydällä ym. vermeillä (KIITOS pukki!). Onneksi olin saanut vihiä siitä aiemmin joten ehdin ompelemaan heille essut keittiöleikkeihin. Kyllä näitä on sitten pidettykin.

Samalla istumalla päätin tehdä lahjaksi essut myös äidille, anopille ja kälylle.

Kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa, essujen kankaat ovat vanhoja verhokankaita ja pikkuessujen kuvatkin on leikattu olemassa olevista kankaista. Ainoastaan valkoista kanttinauhaa kävin ostamassa vielä pienen pätkän.

Neuleplääh jatkuu edelleen, yhden työn olen sentään saanut aloitettua. Huoh, eiköhän tämä tästä joskus helpota :)

Palailen seuraavan kerran linjoille ensi vuonna joten Oikein hyvää vuotta 2008 teille kaikille!!!

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Viimeiset neulotut joululahjat

Tuli totaalinen neuleplääh... sopivasti näin juuri ennen joulua. Niin että se niistä mahdollisista viimeisistä joululahjasukista. Onneksi sentään ompelukoneella jaksaa jotain tehdä.

Mutta nämä kuitenkin ehtivät vielä valmistua.

Malli: En pointe-tossut by Ilu
Koko: 2-vuotiaalle
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 80 g
Puikot: 5 mm bambut (muistaakseni?)

Ihan pienemmän ohjeen mukaan tein ja kertaheitolla tuli oikean kokoiset. Kivat! Tällaiset pitää saada meidänkin tytöille, tilasin muuten pohjiin Kestovaippakaupasta liukuestekangasta koska laattalattialla nämä saattavat olla melko liukkaat vikkelällä 2-vuotiaalla. En tosin kiinnittänyt pohjia koska en oikein osaa päättää miten ne laittaisi paikalleen... ompelemalla vai liimaamalla? Millä langalla tai millä liimalla? Kestääköhän ihan tavallinen ompelulanka vai pitäisikö olla karhunlankaa tms? Auttakaa!

Malli: Odessa
Lanka: Novita Aino, 70 g
Puikot: 4,5 mm & 5,5 mm bambut

Viimeinen tämä joulun neulottu joululahja, tuttu malli jo, lankana minulle uusi tuttavuus Aino joka valmistus käsittääkseni on jo lopettukin - kuka kumma meillä noita lankoja jemmaa... No, lanka oli ihanan pehmeää mutta neulominen ei ollut mikään kovinkaan suuri nautinto, jostain syystä. Piposta tuli kuitenkin kiva, toivottavasti saajakin pitää.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Lämmintä lapsille

Lupailinkin jo jotain huovutettua, tässä se sitten olisi.

Malli: Miau-hattu
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 70 g
Puikot: 5,5 mm bambupyörö

I love it! Tämä hattu syntyi esikoisen toiveesta mutta pesukonekutistuksen jälkeen hattu sopii paremmin pikkusiskon päähän... varsinkin kun on tarkoitus vielä vuorittaa se. Tytötkin tykkää :).

Kirjailun tein ennen huovutusta ja vähän tuo otus näytti menettävän malliaan. Minähän en ole missään suhteessa taiteellinen joten tulos on... hmm, erikoinen :). Arvaako kukaan mitä tuon olisi tarkoitus esittää? Esikoisen toivetta siinä yritin toteuttaa. Isosiskolle onkin luvattu vähän isompi hattu, väristä ja kuviosta käydään vielä keskustelua... toiveita on esitetty prinsessasta ja taikasauvasta aina hevoseen. Niin tai näin, joutuu äidin mielikuvitus ja taiteellisuus koville :)

Tämä valmistui sitten Isosiskolle vähän kuin lohdukkeeksi.

Kauluri
Lanka: Naturewolle Multicolor, 90 g
Puikot: 6,0 mm (tai 7,0 mm)

Mallihan on ihan simppeli 2o2n -putki ja lisäysten jälkeen 3o3n. Sama ohje (ja muuten tehty samalla langallakin) löytyy Sanna Vatasen kirjasta Hyvän olon neuleet. Ihana lanka... taisi olla mieleinen kun sitä pidettiin sisällä koko päivän. Kaulalla oli kuulemma kylmä :) Valmistui muuten illassa melkein mainostauon aikana.

Lisää huovutuksia tulossa kun saan niitä vähän viimeisteltyä... mutta yhtään joululahjaa ei ole taaskaan valmistunut. Olenkin jo melkein lyönyt hanskat tiskiin sen suhteen... jospa antaisi lupauksen ensi vuoden aikana tipahtelevista lahjuksista. Eikös se ole melkein sama asia kuin että saisi paketin aattona...?

ps. 10%-projektissa on tavoite saavutettu ja ohitettu vaikka sivupalkki näyttää vielä -5 grammaa. Jee!

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Oi Odessa

Tämä on menossa joululahjaksi rakkaalle Ystävälle

Malli: Odessa
Lanka: Sandnes Mohair Mini, 35 g
Puikot: 2,5 mm & 3 mm bambut

Huomioikaa mallin 'kampaus' ;)

Alunperin piposta tuli liian matala saajalleen joten sitä täytyi vähän korottaa. Tykkään kyllä tuosta satiininauhasta (joka muuten on Vilman varastoista, kiitos siitä!).

No joo, yksi kuva vielä. Pidin mallista sen verran että tavoitteena on suihkia menemään joululahjaksi vielä yksi Odessa ja voisihan tuota itselleenkin harkita...

Seuraavaksi jotain huovutettua, ne tulivat juuri pesukoneesta ulos.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Lahjasukat

Pukinkonttiin valmistuneet

Malli: Gentelman's Half Hose
(Nancy Bush: Knitting Vintage Socks)
Lanka: Novita 7 veljestä, 105 g
Puikot: 3,5 mm minipyöröt ja bambusukkapuikot

Kiva malli, vähän yksitoikkoinen mutta juuri sopiva tv-neuleeksi. Valmistuivat tosi nopeasti. Kovasti muuten tämän malli muistuttaa yllä olevien sukkien mallia... toisaalta, eihän pyörääkään montaa kertaa voi uudestaan keksiä. Taisin muuten päästä nyt (vasta) sinuiksi minipyöröjen kanssa... on ne kätevät!

10%-projektissa pääsin nyt näiden jälkeen nollille... tai siis olisin päässyt mutta liha on heikko ja mieli näköjään vielä heikompi ;).


Vilman ystävällisellä avustuksella kaksi vyyhtiä näitä kaunokaisia sai hyvän kodin meiltä... eli lisäystä siis +200 g. Ja eikun neulomaan...