maanantai, kesäkuu 22, 2009

Hellettä odotellessa

Tiedossahan on että viime aikaisen takatalven jälkeen on tällä viikolla odotettavissa kunnon helteet. Tämä mielessä päätin tehdä lapsille hyvin auringolta suojaavat hellehatut. Tai siis ajatuksen tasolla pääsin tekovaiheeseen, käytännössä valmistui vasta tämä prototyyppi Pikkusiskolle. Kangas on Neiti Nenän (kuten hän itseään välillä kutsuu) itsensä valitsema ja erilaisista lierimalleistakin hän sai valita mieleisensä.

Arvatkaapa kelpasiko? Juu ei. Ei ei ei. 3-vuotiaan päättäväisyydellä tämä hattu on asetettu kategoriaan 'Ei käy'. Kumma kyllä valokuvat antoi ottaa ilman vääntöä.


Kaava on taas Elsebeth Gyntheriltä ja siinä on herttaista 70-lukulaista leimaa - mikä sinänsä ei ole ihme koska kaava on 70-luvulta. Taidan kyllä tehdä itselleni tuollaisen, mallissa isoin koko on nimittäin 57 cm.

Lippaa on pidennetty takaa suojaamaan niskaa paremmin ns. piparkakkumaisesti.


Huomenna on Isosiskon kesäkerhon viimeinen päivä ja mukaan pitää laittaa eväiden lisäksi jäätelöraha. Ei ollut neidillä kukkaroa, joten jotain piti tehdä. Tilkkupussista löytyi tämä mieleinen kangas ja pikaisen ompelun lopputulokseksi tuli tämä 8 x 8 cm pikkukukkaro.


Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

lauantai, kesäkuu 20, 2009

Heppamekko

Sataa sataa ropisee... ainakin täällä meillä päin. Mikäs sen mukavampaa sadepäivän puuhaa kuin kaivaa kaapista keskeneräiset ompelukset (tai siis pieni osa niistä) ja tehdä ne valmiiksi. Varsinkin kun näin leikkauksesta toipilaana ei paljon mitään muuta saa tehdäkään.

Tämä mekko piti valmistua isovaarin hautajaisiin. No sattuneesta syystä ei valmistunut joten nyt ompelin mekon helman valmiiksi ja kirjailin siihen hepan kuvan. Taalainmaanhevonen on kopioitu suoraan Ottobre-lehdestä ja mekon kaava on muokattu SK 2/08 -lehdestä, koko taisi olla 110 cm.

Vähän jouduin kaventamaan mallia mutta nyt on passeli ja sopiva koko mekoksi Pikkusiskolle ja tunikaksi Isosiskolle.

Myös Pikkumiehelle oli velourista leikattu housuja valmiiksi, nyt vaan 'kasasin' ne.

Koko on molemmissa 80 cm, kaavat ovat SK- ja Ottobre -lehdistä, kuten alakuvasta näkyy niin ruskeat ovat slim fit-mallia ja turkoosien malli on leveämpi. Sen verran malleja muokkasin että molempiin olisi kuulunut kuminauha vyötärölle mutta itse pidän resoria vyötäröllä miellyttävämpänä.

Mutta voi elämä, taas on ankeita kuvia mutta ei tässä synkkyydessä millään riitä valoa tarpeeksi joten näillä mennään. Ensi viikolla kuulemma tulee helteet, jee.

sunnuntai, toukokuu 17, 2009

Kaikkea sitä...

Kahden viikon aikana on juhlittu äitienpäivää, vietetty kahden lapseni nimipäiviä sekä kahden kummityttöni syntymäpäiväjuhlia, saatettu isovaari viimeiselle matkalleen. Pienestä pojastani on tullut iso poika joka nukkuu jo yöt ilman heräilyjä ja osaa juoda pullosta maitoa. Puutarhaani on tullut kesä ja kukkapenkeissä ensimmäiset kesäkukat jo kukkivat täyttä häkää ja koivuissa on jo isot lehdet.
Tämä kaikki on mennyt minulta ohi, olen maannut sumussa sairaalassa pankreatiitin kourissa jonka sain tähystyksen seurauksena. Onneksi sain hyvää hoitoa ja tänään pääsin viimein kotiin. On kyllä vielä tosi voimaton olo, lisää potkua tulee varmasti tuosta tyttöjen tekemästä kotiintulokakusta.

perjantai, toukokuu 01, 2009

Väliaikatiedotus


Ihan vaan ilmoittelen että vielä täällä ollaan, parit kotikutoiset pandemiat on käyty lävitse ja sitten kun ollaan oltu hetkellisesti terveinä niin upeat ilmat vaativat käyttämään päivän valoisan ajan ulkosalla. Käsitöitä ei liiemmin ole tehty, tosin siihen on tulossa pian (toivottavasti) muutosta. Palailen asiaan myöhemmin.

Kuvassa muuten kukkaro jonka ostin Keskustorin vappumarkkinoilta, valmistaja on Planet Ida ja Forget-Me-Not'in kojusta sen löysin. Ihana eikö vaan?!

maanantai, huhtikuu 06, 2009

Mikä sinusta tulee isona?

Hänestä tulee dinosaurusten luiden tutkija. Toivottavasti uusi myssy lämmittää kaivauksilla.

Raitabaskeri
Lanka: Novita Wind ja Novita Cloud
Puikot: 3 mm & 3,5 mm

Tämä oli sellainen apua-ohjelma-alkaa-eikä-mitään-neulottavaa -neule, ilman varsinaista ohjetta tehty. 90 s. aloitettu, lisäyksiä niin että eninmillään silmukoita oli 120, kavennukset tehty mutu-tuntumalla. Tästä tuli tosi bueno, kuvista poiketen tämä on oikeasti kunnolla baskerimallinen. Minäkin haluan samanlaisen... sanomattakin lie selvää että Pikkusisko haluaa myös samanlaisen.

Jotain muutakin on valmistunut muttei kuvattu, hiljaiseloa selittänee myös kaiken maan sairaudet joita täällä on kiertänyt. Silti kevät tulee, nähtiin tänään jo kurkiakin.

Sain Kreative Blogger -awardin Kaisalta ja Hyvän mielen blogi -tunnustuksen Sannalta. Valtavan suuret kiitokset!!!

lauantai, maaliskuu 21, 2009

Liivihame vanhasta lakanasta

Ompelukone ja saumuri ovat olleet puikkoja ahkerammassa käytössä viime aikoina. Isosiskolle valmistui liivihame, kaava uusimmasta lasten Ottobrestä (1/09).

Kangas on (iki)vanha lakana miehen mummulasta, värit ovat hivenen haalistuneet mutta itse kangas on vielä vahvaa puuvillaa. Täytyy muuten retostella että meille on kotiutunut myös samaa kuosia oleva kangas väreinään ruskea-keltainen, pelastin sen ladosta jossa se odotti palastelua ja traktorin öljyräteiksi joutumista... *kops*.

Epäselvä kuva mutta tästä saa vähän käsitystä mallin kellomaisuudesta.

Miehen tekemä nappi

Lähikuvaa taskusta. Se on oikeasti vielä kivempi kuin mitä tämä kuva antaa ymmärtää.

Jep, meillä tykätään tästä(kin).

maanantai, maaliskuu 16, 2009

Pinwheel sweater

Tästä tuli isona...

... tällainen.

Haaveissa tämä on ollut aina siitä asti kun näin Inkan version.

Malli: Pinwheel Sweater
Puikot: 4,5 mm

Lankana on anopin tuliaiset käsityömessuilta vuodelta 2005, vyydit olivat nimettömiä eikä hän muistanut myyjän nimeä mutta 100% suomalaista villaa pitäisi langan olla. Neuloessa vähän karheaa mutta lanoliinituksen jälkeen ihanan pehmeää. Takkiin kului kaikkiaan 175 g lankaa.

Takki meidän 115 cm neitokaiselle mitoitettu mutta siitä tuli ehkä hivenen nafti, hihojen pituus on kyllä Isosiskolle sopiva. Kiva takki siitä(kin) että tämä käy Pikkusiskolle yhtä hyvin vain vähän hihoja kääntämällä.

Ihana malli, pakko saada omakin. No, se on kyllä vasta suunnitteluasteella.

ps. pahoittelut huonoista kuvista, enää ei voi kameraa syyttää joten laitetaan ihan omaan/miehen piikkiin. Ohjekirjoja on nyt napsutettu kirjaston varauslistalle.

perjantai, maaliskuu 13, 2009

Yhtä sirkusta

Sitähän tämä elämä on välillä. Meillä varsinkin koska täällä asuu kaksi sirkusla(i)sta. Tehdään taikatemppuja, jonglataan (!) ja kesytetään villejä... öö, ehkä eläimiä, en tiedä :).

Pitäähän sirkuslaisilla on arvoisensa vaatteet joten... leidiis änd gentlemen, saanko esitellä... SIRKUSHAMEET


Värit ovat sirkuslaisten ihan itse valitsemia (vaippa)kangaskasasta, on noita veloureita tullut näköjään hommattua vuosien varrella melko montaa väriä...

Isosiskon hame on kokoa 122 cm

ja pikkusiskon 104 cm.

Kaava on otettu Ottobre-lehdestä, 4/2004. Näistä tuli ihanat ja kovasti tykätyt!

lauantai, helmikuu 28, 2009

Lomalla...

... otettiin rennosti...

... saatiin ensimmäinen hammas...

... hiihdettiin...

... luisteltiin...

... käveltiin saareen retkelle...

... tehtiin käsitöitä.

Taas jaksaa.

perjantai, helmikuu 13, 2009

Partytime

Oho, melkein kuukausi meni taas. Mitäpä tänne ihmeempiä, ensimmäiset juhlat 'synttärikuukaudesta' juhlittu, ihana rakas Esikoinen täytti viime viikolla kokonaiset 5 vuotta <3! Meillä vanhemmilla meni viikko toipumiseen kaverisynttäreistä :). Ensi vuonna Esikoinen meneekin jo sitten esikouluun *kääk*... pienempi tytöistä tulee kovaa vauhtia perässä, pari viikkoa ja 3 vuotta napsahtaa mittariin. Äidin pieni rakas sähikäinen <3!

Aivot on napsautettu ihan party-asentoon koska oikein mitään valmista ole esitellä... vaikkakin joka ilta jotain näperrän. No, parin illan projekti oli tämä, kukkapipo Pikkusiskolle. (Kohta) 3-vuotiaan päättäväisyydellä valitut värit ja kukkien lukumäärä... niin, virkkasin kukkia jämälangoista, erikokoisia, -värisiä ja -näköisiä mutta pipoon ei kelpuutettu kuin tämä yksi. Äidin onneksi tuo vihreä on täysin samaa sävyä kuin talvihaalari :D

Kukkapipo
Malli: MarioMyssy by Jatta
Lanka: 7 veljestä, kukka Novita Woolista
Puikot: 3,5 mm

Tein pipon MarioMyssyn silmukkamäärillä paitsi jätin toiset lisäykset tekemättä ja korkeuden säädin Pikkusiskon pään mukaan. Violetti on tänään (ja ehkäpä vielä huomennakin) neidin lempiväri ja omasta varastosta löytyikin tuota upean väristä vanhaa 7veikkaa.

Kaverisynttäreille oli suunnitelmissa tehdä koristeeksi (ja kiitoslahjoiksi) näitä ihania koiruleita... no, kävi sitten vähän vanhanaikaisesti että aika loppui kesken ja valmiina on tällä hetkellä nämä prototyypit, turkoosi on Esikoisen ja violetti Pikkusiskon. 6 muuta eriväristä koiraa on enenmän tai vähemmän vaiheessa.


Kangas on ohutta askarteluhuopaa ja kokoonkursiminen tapahtui muliinilangalla (kahdella säikeellä). Nämä ovat tällaisia 'riisuttuja' versioita, suunnitelmissa oli käyttää esim. nappeja silminä mutta näillä nyt oli hirmuinen kiire leikkeihin. Näkevät varmaan noilla tihrusilmilläänkin tarpeeksi :)

Tämä on kyllä todellinen juhlakuukausi ollut, palkintoja on sadellut ovista ja ikkunoista ;). Tanjalta tuli palkinto ja Kesän Lapsi muisti minua ihan kahdella palkinnolla. Suuret kiitokset (tätäkin kautta jollen ole muistanut ihan suoraan kiittää), nämä lämmittävät aina!!!
Olin myös osallistunut (vähän huomaamattanikin) Titityyn Tiinan järjestämään arvontaan ja voitin 20 euron lahjakortin Titityylle. Saa olla kateellinen tästä(kin) ;D