torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Postia

Tänään postilaatikkoon kolisi Hong Kongista (siis sieltä kaukaa Aasiasta) 80cm bambupyöröpuikkoja ja bambuisia virkkuukoukkuja.



Täytyyhän sitä kunnon työvälineet olla... tosin tässä meikäläisen mittakaavassa nämä tuntuvat vähän liioittelulta :). Varsinkin kun kotoa löytyy jo sarjat bambuisia sukkapuikkoja ja 40cm pyöröjä. Mutta toisaalta, on näitä sitten kyllä mukava käyttää.

Icarus valmistuu hitaasti, varsinkin kun eilen jouduin purkamaan yhden mallikerran. Itse purkuhan oli helppo homma ja (Novitan) bambulanka käyttäytyi varsin mallikkaasti tässä toimituksessa. No, arvaahan sen ettei kaikki ole niin helppoa kuin sitä kuvittelee :). Purin tarvittavann määrän siis kerralla ja tarkoitus oli keriä se sen jälkeen... hmm, hivenen hankalaa kun lanka oli ziljoonassa solmussa. Juu, ei ollut reimulla rajoja kun kaksi tuntia sitä takkukasaa selvittelin ja nukkumaan pääsin sitten varttia vailla yksi yöllä. Ja tietenkin lapset päättivät aamun alkavan jo ennen seitsemää... No, kahvin voimalla jaksaa :)

Myös edellisessä postauksessa mainittu Shetland Triangle saa kyllä odottaa päivää parempaa päästäkseen kuosiin... Niin ja jonkinlaisia ohjeita siihen pingottamiseen/kuosittamiseen voisin ottaa... Pitäisikö ne langat päätellä ennen vai jälkeen pingottamisen? Saas nähdä mitä siitäkin taas tulee...

Kiva muuten kun jotkut ovat jo tänne löytäneet, kommentteja otetaan ilolla vastaan :)

8 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa toi lankasotkujen selvittely..

    Pingotukseen minä käytän seuraavaa tapaa:
    -langanpäitä ei päätellä ennen pingotusta, ne voivat kiristää pingotettaessa
    -liotetaan huivia huuhteluainevedessä 20 min että se "rentoutuu"
    -huuhtele, kääri froteepyyhkeeseen ja pompi päällä
    -pingota sänkyyn petauspatjojen alle
    -aloita yläreunasta, teen sen yleensä ensin kokonaan ja jatkan sitten linjassa kärkeä kohti
    -mitä kireämmälle pingotat, sitä hienompi lopputulos. Mulla nupparit suorastaa soi..
    -anna ilmakylpeä muutama tunti ja petaa sänky. Nuku päällä niin monta yötä kunnes jaksat irroitella nupparit
    -päättele langanpäät, ihaile lopputulosta ;)

    VastaaPoista
  2. Mä noudatan samaa systeemiä kuin Jatta, eli petarin alle prässiin ja äärimmilleen pingotettuna kiitos! :)

    Tässä pari kuvallista linkkivinkkiä pingotusprosessista
    Eunnyn ja Yarn Harlotin tarjoamina.

    VastaaPoista
  3. Tulinpa kurkkailemaan, vastavierailulle... ja vastauksena kysymykseesi haittaako, ei haittaa, muokkaile vaan rinsessasukkia omiin tarpeisiin. Mulla on niistä toinenkin versio, mutta niitä ei ole vielä esitelty blogissa. Esittelen jahka kerkiän. Miten lie ollu kiireellistä joutenoloa... ;)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Höh, mitäköhän oikein säädin tuossa edellisessä kommentissa :)

    Mutta kiitos ohjeista (ja käynneistä), josko mä nyt viikonloppuna ehtisin sen shettiksen pingottamaan. Tarvii vaan käydä ostamassa huuhteluainetta, eikös ihan tavallinen sellainen käy?

    VastaaPoista
  6. Juu, ihan tavallinen passaa vallan mainiosti!

    VastaaPoista
  7. kiitos vierailusta! taidanpa jäädä vakoilemaan blogiasi! :) aina kiva löytää muitakin hahtuvahulluja. :)

    VastaaPoista