sunnuntaina, syyskuuta 30, 2012

Raitoja vastasyntyneelle

Heissan pitkästä aikaa. 
Niinhän se kävi minullekin että arki vei mukanaan ja blogi jäi heitteille. Nyt uusi yritys kirjata muistiin kätten töitä... niihin sitä aikaa on kuitenkin saanut otettua.

Kälylle syntyi kolme viikkoa sitten pieni tyttö ja tämä annettiin lahjaksi. 


Lapsen jämälankatakki (Moda 1/2011)

Koko: 0-6 kk
Lanka: Nallea ja muita samanpaksuisia langanloppuja, 110 g
Puikot: 3,5 mm

Tästä tuli ihana, vähän jäi tosin harmittamaan että miksi en aikoinaan tehnyt tälläistä omille lapsilleni. Nyt ne onkin jo niin isoja ettei takkia saa mistään jämälangoista :). Tämä malli on ollut jo vuosia 'pakko saada tehdä'-listalla mutta nyt vasta sain tämän tehtyä. Ohje tuli ensimmäisenä vastaan Modassa mutta olen kyllä nähnyt näitä malleja jo vuosien ajan.

Takin värit valikoituivat olemassa olevien lankojen mukaan mutta koska pienokaisen sukupuoli ei ollut etukäteen tiedossa, pyrin tekemään siitä molemmille sopivan. Eipä sillä, vaikka olisi sukupuoli ollut tiedossakin niin ei tästä mitään vaalenpunaista unelmaa olisi tullut. Pieni värikoodaus siihen kuitenkin tuli tyttärieni toiveesta, me kun olimme varmoja tytöstä.

11 kommenttia:

  1. Kiva, kun bloggaat taas! Ja aivan ihana, värikäs takki! Saisikohan tuollaisen neulottua omallekin tirriäiselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen tekemään jos yhtään siltä tuntuu... ettei jää 'kaduttamaan' kuten minua :)

      Poista
  2. Oikea herkkupala tuo takki, nyt alkoi tehdä mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin, vähän lisää väriä tulevaan kaamosaikaan. Suosittelen tekemään jos siltä tuntuu, itse neulominen vei vain muutaman tunnin, kaikkien langanpäitten päättely sitten pari päivää :)

      Poista
  3. Ihana takki! Jostain syystä nykyään kaikki jämälankatyöt kolahtavat silmiini! Olisihan noita käyttäjiä 5 lastenlasta- vanhin juuri 4 v täyttänyt. Täytyy yrittää muistaa tuo ohje.

    VastaaPoista
  4. Oo miten herkullinen takki! Jämälankajutut kolahtavat mullekin tällä haavaa. Niissä on sellaista oikean neulomisen henkeä, mikä pätkävärjätyistä langoista tuntuu uupuvat.

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kiva kuulla sinusta! Pirteä takki, ihana vauvalahja!

    VastaaPoista