tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Ensimmäinen

No niin, pitäähän tätäkin kokeilla :). Pitkään on päässäni on muotoutunut ajatus omasta blogista ja nyt se on siis tässä. Tärkein seikka on saada itselleni muistiin asioita... pääni kun on hatara kuin harakanpesä nykyään.

Siispä aloitetaan eilen valmistuneilla sukilla.


Malli:
perussukat kärjestä aloittaen
(12 s. puikolla)
Puikot:
3,0 mm bambusukkapuikot
Lanka:
Step sukkalanka, väri 21 (53 g)

Sukat ovat siis minulle itselleni, hieman naftimmat olisivat saaneet olla mutta talvella kun sukan alla on toiset sukat niin ovat varmaan sopivat. Mistäköhän muuten johtuu että en osaa tehdä itselleni sopivankokoisia sukkia?

Olen myös pitkään ollut neulatyynyä vailla joten sellaisen tekaisin esikoisen päiväuniaikaan. Mallin sain täältä. Esikuva on tuolla paljon kauniimpi kuin minun tekeleeni... tosin esikoinen rakastui tähän kappaleeseen ensi silmäyksellä :)


No, kaksi valmistunutta työtä ekassa postauksessa, ylitin aivan itseni. Nyt vaan pitää toivoa että tämän blogin ansiosta saisin enenmän käsitöitä aikaiseksi. Seuraavaksi pitäisi saada pingotukseen jo valmis Shetland Triangle ja puikot kipinöiden tikuttaa Novitan Bambulangasta Icarus-huivia. Molemmat ovat menossa lahjaksi kesäkuussa.

10 kommenttia:

  1. Tervetuloa joukkoon! Blogi näyttää kivalta, ja mä ainakin aion hillua täällä vähän väliä. :)

    Sukat on tosi kauniit; harmaan ja turkoosin sävyt passaa hirmuisen hyvin yhteen. Kaiken lisäks ne sopii sun blogin väreihin! :D

    VastaaPoista
  2. Tack tack. Toivottavasti tämä kannustaa tekemään käsityöt loppuun asti... puolivalmiita tekeleitä kun menneisyydestä löytyy ihan tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa bloginpitäjien joukkoon! Kauniit sukat olet tehnyt :-)

    VastaaPoista
  4. tervetuloa!
    kauniit sukat olet neulonut! minä tein kanssa aina ennen liian isoja sukkia itselle. viime aikoina on kuitenkin tullut ihan sopiviakin.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa blogimaailmaan! Olet sentään saanut tehtyä sukat itselleni, minulla ei ole vieläkään omatekoisia sukkia, kaikkilla tuttavilla ja sukulaisilla ja kumminkaimoilla on kylläkin minun tekemiä sukkia! Mikäköhän siinäkin on muka niin vaikeaa, ehkä anti-itsekkyys...

    VastaaPoista
  6. Ooo, lisää kommentteja. Kiitos kaikille tasapuolisesti :)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa myös minun puolestani ja kiitos kommentista blogissani :) Heti ponkaisin vastavierailulle.

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa blogistaniaan! Voi ku kiva kun perustit blogin :)

    Kyläilykutsun muistan kyllä, tää yksinhuoltajuus vaan.. huoh.. No ei olis enää montaa kuukautta "jaksettavana", kehtaanki valittaa, sulla on sentään oikeita ihmislapsia hoidettavana. Mut tuun siis kyllä, ja mielelläni! Terveisiä sinne kaikille :)

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa blogaamaan!

    Minulla on jonkinlainen sukkakammo, olovinaan se sukan neulominen on niin kauhean vaikeaa...

    VastaaPoista
  10. Minunkin puolestani tervetuloa blogimaailmaan! Poikkesin heti vastavierailulle.
    Vanha klassinen peikkoasu:ruskeaa kangasta/säkkikangasta, paikkataskuja ja piiitkä häntä taakse kiinni. Ovat olleet tosi hellyttävän näköisiä peikkoja juhlissa.

    VastaaPoista