lauantaina, tammikuuta 17, 2009
Etanapipa
Jatkan sarjaa Suunnitteilla vuoden jos toisenkin ja esittelen seuraavan valmistuneen tuotoksen, Maarun ihanan Etanapipan.
Pipan oli tarkoitus tulla nuoremmalle tytölle mutta hän yli yön mietittyään päätti (kohta 3 vuotiaan tarmolla) inhoavansa eilistä lempiväriään (vihreää) joten se siitä sitten... onneksi Esikoiselle kelpasi. Saihan hän valita siihen sitten koristevärin, lempivärinsä violetin. Ohjeesta poiketen tein pipaan myös korvaläpät, jonkinlainen kiinnitysnaru tms. systeemi vielä harkinnassa.
torstaina, tammikuuta 15, 2009
Tychus x 2
Tämäkin malli on pitkään ollut harkinnassa, nyt se pääsi kokeiluun kun mies tarvitsi vähän väriä (muutakin kuin mustaa) ulkovaatetukseensa.
Oli oikeasti tosi helppo ja nopea tehdä. Violetti on väritykseltään syvä, kaunis sellainen. Pääasia (heh) kuitenkin että mies tykkää ja pitää.
Sunnuntaina oltiin lähdössä anoppilaan syömään ja viime hetken paniikissa (kauhea kiire pakko mennä nyt ei mitään neulottavaa) nappasin pari kerää lankaa ja puikot mukaan. Sillä reissulla valmistui tämä.
Tämän oli tarkoitus tulla minulle mutta se on hivenen liian matala. Kummallista sinänsä; sama lanka, samat puikot ja sama neuloja mutta aivan erikokoiset pipot. Ei se mitään, esikoinen omi tämän jo :)

maanantaina, tammikuuta 05, 2009
Apinat
Parisen vuotta on ollut nämä suunnitelmissa, odottivat kai oikeaa aikaa ja oikeaa lankaa. Valmistuivat älyttömän nopeasti, ehkäpä siksi että malli oli helppo ja sen oppi nopeasti ulkoa.
Malli: Monkey by Cookie A.
Lanka: Fleece Artist Merino Sock 2/6, 85 g
Puikot: 2,5 mm
Seurasin ohjetta tunnollisesti paitsi varren tein 1 mallikertaa lyhemmäksi kun pelkäsin langan loppuvan kesken (juu ei loppunut, jäi vielä ~ 35 g) ja kärjen sävelsin omasta päästä
kun en sillä hetkellä löytänyt ohjetta käsiini. Hassua muuten miten valokuvamuistista oli apua tässäkin asiassa, kärkeä tehdessäni minä näin ihan selvästi vaaleanpunaisten sukkien kärkikavennukset ja koitin jäljitellä niitä. Tänään muistui mieleen että Ullassahan se ohje olikin, pienellä kaivelulla sukat tarkentuivat Strawberry Field-sukiksi. No, tuli siitä kärjestä ainakin vähän sinne päin -versio. Tykkään tämmöisistä tylpistä kärjistä.

Räpsyti räps, kuvat on muuten otettu uudella kameralla. Taito vielä hakusessa :)
Lanka: Fleece Artist Merino Sock 2/6, 85 g
Puikot: 2,5 mm
Näistä tuli heti suosikkisukat. Punainen on ihan ehdoton ykkönen väreistä puhuttaessa ja tämä lanka sitten... minä en ole koskaan neulonut näin upean tuntuista lankaa. En keksi edes sopivaa kuvausta siihen miltä se tuntui, suosittelen vaan lämpimästi kokeilemaan sitä itse. Minulle tämä ihanuus tuli Titityyn sukkalankaklubin yllätysvärinä. Osui ja upposi :)
Hehkuvasta väristä saa vähän paremman käsityksen tästä
Hehkuvasta väristä saa vähän paremman käsityksen tästä
kun en sillä hetkellä löytänyt ohjetta käsiini. Hassua muuten miten valokuvamuistista oli apua tässäkin asiassa, kärkeä tehdessäni minä näin ihan selvästi vaaleanpunaisten sukkien kärkikavennukset ja koitin jäljitellä niitä. Tänään muistui mieleen että Ullassahan se ohje olikin, pienellä kaivelulla sukat tarkentuivat Strawberry Field-sukiksi. No, tuli siitä kärjestä ainakin vähän sinne päin -versio. Tykkään tämmöisistä tylpistä kärjistä.
Räpsyti räps, kuvat on muuten otettu uudella kameralla. Taito vielä hakusessa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)