lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Vielä viimeinen katsaus joululahjoihin

No, niinhän siinä sitten kävi. Joulu tuli, oli ja meni kuten ennenkin. Vietimme joulunpyhiä maaseudun rauhassa ja pukkikin löysi tiensä perille. Lahjoja saatiin ja annettin sekä syötiin hyvin. Siis sitä tavallista.

Pikkuneidit saivat lahjaksi puisen pienoiskeittiön - siis keittiön hellalla, mikrolla, tiskipöydällä ym. vermeillä (KIITOS pukki!). Onneksi olin saanut vihiä siitä aiemmin joten ehdin ompelemaan heille essut keittiöleikkeihin. Kyllä näitä on sitten pidettykin.

Samalla istumalla päätin tehdä lahjaksi essut myös äidille, anopille ja kälylle.

Kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa, essujen kankaat ovat vanhoja verhokankaita ja pikkuessujen kuvatkin on leikattu olemassa olevista kankaista. Ainoastaan valkoista kanttinauhaa kävin ostamassa vielä pienen pätkän.

Neuleplääh jatkuu edelleen, yhden työn olen sentään saanut aloitettua. Huoh, eiköhän tämä tästä joskus helpota :)

Palailen seuraavan kerran linjoille ensi vuonna joten Oikein hyvää vuotta 2008 teille kaikille!!!

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Viimeiset neulotut joululahjat

Tuli totaalinen neuleplääh... sopivasti näin juuri ennen joulua. Niin että se niistä mahdollisista viimeisistä joululahjasukista. Onneksi sentään ompelukoneella jaksaa jotain tehdä.

Mutta nämä kuitenkin ehtivät vielä valmistua.

Malli: En pointe-tossut by Ilu
Koko: 2-vuotiaalle
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 80 g
Puikot: 5 mm bambut (muistaakseni?)

Ihan pienemmän ohjeen mukaan tein ja kertaheitolla tuli oikean kokoiset. Kivat! Tällaiset pitää saada meidänkin tytöille, tilasin muuten pohjiin Kestovaippakaupasta liukuestekangasta koska laattalattialla nämä saattavat olla melko liukkaat vikkelällä 2-vuotiaalla. En tosin kiinnittänyt pohjia koska en oikein osaa päättää miten ne laittaisi paikalleen... ompelemalla vai liimaamalla? Millä langalla tai millä liimalla? Kestääköhän ihan tavallinen ompelulanka vai pitäisikö olla karhunlankaa tms? Auttakaa!

Malli: Odessa
Lanka: Novita Aino, 70 g
Puikot: 4,5 mm & 5,5 mm bambut

Viimeinen tämä joulun neulottu joululahja, tuttu malli jo, lankana minulle uusi tuttavuus Aino joka valmistus käsittääkseni on jo lopettukin - kuka kumma meillä noita lankoja jemmaa... No, lanka oli ihanan pehmeää mutta neulominen ei ollut mikään kovinkaan suuri nautinto, jostain syystä. Piposta tuli kuitenkin kiva, toivottavasti saajakin pitää.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Lämmintä lapsille

Lupailinkin jo jotain huovutettua, tässä se sitten olisi.

Malli: Miau-hattu
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 70 g
Puikot: 5,5 mm bambupyörö

I love it! Tämä hattu syntyi esikoisen toiveesta mutta pesukonekutistuksen jälkeen hattu sopii paremmin pikkusiskon päähän... varsinkin kun on tarkoitus vielä vuorittaa se. Tytötkin tykkää :).

Kirjailun tein ennen huovutusta ja vähän tuo otus näytti menettävän malliaan. Minähän en ole missään suhteessa taiteellinen joten tulos on... hmm, erikoinen :). Arvaako kukaan mitä tuon olisi tarkoitus esittää? Esikoisen toivetta siinä yritin toteuttaa. Isosiskolle onkin luvattu vähän isompi hattu, väristä ja kuviosta käydään vielä keskustelua... toiveita on esitetty prinsessasta ja taikasauvasta aina hevoseen. Niin tai näin, joutuu äidin mielikuvitus ja taiteellisuus koville :)

Tämä valmistui sitten Isosiskolle vähän kuin lohdukkeeksi.

Kauluri
Lanka: Naturewolle Multicolor, 90 g
Puikot: 6,0 mm (tai 7,0 mm)

Mallihan on ihan simppeli 2o2n -putki ja lisäysten jälkeen 3o3n. Sama ohje (ja muuten tehty samalla langallakin) löytyy Sanna Vatasen kirjasta Hyvän olon neuleet. Ihana lanka... taisi olla mieleinen kun sitä pidettiin sisällä koko päivän. Kaulalla oli kuulemma kylmä :) Valmistui muuten illassa melkein mainostauon aikana.

Lisää huovutuksia tulossa kun saan niitä vähän viimeisteltyä... mutta yhtään joululahjaa ei ole taaskaan valmistunut. Olenkin jo melkein lyönyt hanskat tiskiin sen suhteen... jospa antaisi lupauksen ensi vuoden aikana tipahtelevista lahjuksista. Eikös se ole melkein sama asia kuin että saisi paketin aattona...?

ps. 10%-projektissa on tavoite saavutettu ja ohitettu vaikka sivupalkki näyttää vielä -5 grammaa. Jee!

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Oi Odessa

Tämä on menossa joululahjaksi rakkaalle Ystävälle

Malli: Odessa
Lanka: Sandnes Mohair Mini, 35 g
Puikot: 2,5 mm & 3 mm bambut

Huomioikaa mallin 'kampaus' ;)

Alunperin piposta tuli liian matala saajalleen joten sitä täytyi vähän korottaa. Tykkään kyllä tuosta satiininauhasta (joka muuten on Vilman varastoista, kiitos siitä!).

No joo, yksi kuva vielä. Pidin mallista sen verran että tavoitteena on suihkia menemään joululahjaksi vielä yksi Odessa ja voisihan tuota itselleenkin harkita...

Seuraavaksi jotain huovutettua, ne tulivat juuri pesukoneesta ulos.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Lahjasukat

Pukinkonttiin valmistuneet

Malli: Gentelman's Half Hose
(Nancy Bush: Knitting Vintage Socks)
Lanka: Novita 7 veljestä, 105 g
Puikot: 3,5 mm minipyöröt ja bambusukkapuikot

Kiva malli, vähän yksitoikkoinen mutta juuri sopiva tv-neuleeksi. Valmistuivat tosi nopeasti. Kovasti muuten tämän malli muistuttaa yllä olevien sukkien mallia... toisaalta, eihän pyörääkään montaa kertaa voi uudestaan keksiä. Taisin muuten päästä nyt (vasta) sinuiksi minipyöröjen kanssa... on ne kätevät!

10%-projektissa pääsin nyt näiden jälkeen nollille... tai siis olisin päässyt mutta liha on heikko ja mieli näköjään vielä heikompi ;).


Vilman ystävällisellä avustuksella kaksi vyyhtiä näitä kaunokaisia sai hyvän kodin meiltä... eli lisäystä siis +200 g. Ja eikun neulomaan...

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Newfoundland Mitts

Huh, alkaa olla tauti takana *kop kop* joten voi tehdä jo jotain muutakin kuin sairastaa. No nämä valmistuivat jo 'aikoja sitten'.

Malli: Newfoundland Mitts
Lanka: Novita Nalle, 70 g
Puikot: 3,5 mm bambu

Samanlaisia lapasia ihastelin viimeksi omakotiyhdityksen ompeluseurassa mutta kukaan ei osannut neuvoa miten ne tehdään, siitä kahden päivän päästä näin linkin ohjeeseen Villapeikon blogissa... mikä säkä. Malli oli yksinkertainen mutta silti tarpeeksi näyttävä joululahjalapasiin. Taidan tehdä näitä ehkä toisetkin...

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Helpotuksen uusi ilme

Tämä ei ole kannanotto mitään asiaa kohtaan vaikka wc-istuin kuvassa onkin... tämän on vain tarkoitus esitellä meidän keskikerroksen pikkuvessan uudet vaatteet. Tämän minä pyysin lahjaksi ja sen minä sain... Hyvää syntymäpäivää minulle :)

Tarkoitus oli myös viettää mukava iltapäivä perheen ja ystävien kera - kakut viimeisteltiin eilen illalla - mutta toisin kävi. Vatsatauti on inhottava asia...

Joulupukin konttiin on jo pari juttua valmistunutkin mutta kuvia niistä sitten kun päästään taas terveiden kirjoihin.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Messusaalis

Minä myös kun niin moni muukin :). Eli nämä löytyi kassista kun tulin kotiin käsityömessuilta.

Minipyöröjä ja bambusukkiksia (Addi), bambupyöröt (Clover), hahtuvaa (Pirtin kehräämö), keramiikkanapit (Hannele Hämäläinen), painettuja kangaskuvia paristakin kojusta sekä puinen lasten kaulin (jonka tytöt ovat jo ehtineet piilottaa) ja sitä kompensoimaan pienen pieni pipityyny (myyjä Vassuska, Oulu) jolle - kuopuksen tuntien - varmaan löytyy käyttöä. Lasten viikon jatkunut sairastelu ja viime yön 3 tunnin yöunet verottivat muistikapasiteetista sen verran etten voi tarkemmin eritellä mistä kojuista nuo ostin *nolo*.

Mutta että onnistuin olemaan ostamatta tuon enempää lankaa on jo suoritus sinänsä, vain 160 g lisätään 10%-projektiin. Tapasin myös muita bloggaajia - oli kiva nähdä teitä ja nyt kun huomasin ettette olekaan kovin pelottavia ;D niin enköhän minäkin uskaltaudu neuletapaamisiin joskus.

Valmistuneista töistä kuvia sitten kun siihen on aihetta :/

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Pimeää ja palovammoja

Eikä nuo kaksi liity toisiinsa muuten kuin että molemmat hidastavat projektien valmistumista. Nämä enenmän ja vähemmän hämärät säät hidastavat minun ruumiintoimintojani kyllä huomattavasti, mikään ei oikein kulje. Lapsetkin ovat nyt entistä enenmän sylikissoja. Onnistuin lisäksi saamaan ruoanlaitossa pienen palovamman sormeeni ja se vasta jos mikä neulomista haittasikin. Onneksi siitäkin on toipuminen hyvässä vauhdissa. Mutta jotain sentään valmistuukin.
Perustumput
Lanka: Zitron Loft, 40 g
Puikot: 4,5 mm

Nämä ovat siis ne esikoiselle lupaamani tumput, valmistuivat nopeasti noin suurilla puikoilla. Tyttö tykkäsi - ja sehän on pääasia.

Jaques Cousteau-pipo
Lanka: Novita Isoveli, 75 g
Puikot: 5,5 mm

Miehen kaikki päähineet ovat hukassa - mihin aikuinen ihminen voi hukata kaikki tavaransa? - ja tarvittiin nopeasti päänlämmikkeeksi pipo. Malli oli tosi kiva, todennäköisesti tällä tavalla tulee tehtyä toistekin. Lanka oli tähän projektiin hivenen liian paksua ja puikot olisivat saaneet olla numeron pienemmät mutta kyllä tämä tähän hätään kelpaa. Käyttöönotto tehtiin isänpäivänä vaikkei tämä mikään varsinainen isänpäivälahja ollutkaan.

Pitkitin tätäkin postausta kuvien huonolaatuisuuden takia monta päivää mutta eipä ilma tuolla ulkona näytä selkenevän joten mennään nyt näillä kuvilla. Pahoittelen kökkökuvia!

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Lal-lal-laa lapasia

Tai tumppuja kuten meillä niitä kutsutaan. Ilmoittauduin mukaan siis Lapaskuuhun... toivottavasti joululahjojen suhteen käy vähän paremmin kun Sukkasadossa. No, onhan tässä jouluun vielä aikaa riittävästi... onhan!?

Mutta omalla perheellähän pitää harjoitella ennen varsinaisten lahjojen tekoa, varsinkin kun edelliset (eripari) tumput olen yläasteella. Omiin käsiin tuli nämä

Pystyraitalapaset (48 s)
Lanka: arkistojen aarteita
(veikkaus Novitan Nalle), 60 g
Puikot: 3 mm

Tämän tyyppisiä lapasia olen ihaillut monessakin blogissa mutta tietenkään en löytänyt hauallakaan ohjetta siis nämä olen tehnyt ihan 'antaa mennä vaan-fiiliksellä'. Kokeilin kahden silmukan levyisiä raitojakin mutta tykästyin näihin kapeampiin raitoihin enenmän. Silmukkamäärä on myös pieniin käsiini sopiva, tuli napakat tumput. Itselle muistutus: käytä lahjalapasiin 56s. Tykkään tosi paljon.

Toisesta parista tuli tällaiset

Pikkutumput
Lanka: Zitron Loft, 30 g
Puikot: 4,5 mm

Kuopus tarvi kiireesti käsineet päiväunikäyttöön ulkosalle. Tuulettomassa tilassa nämä lienevät tarpeeksi lämpimät. Isompikin halusi päiväunitumput - ei silti luvannut alkaa nukkumaan uudestaan päiväunia - joten ne ovat puikoilla tällä hetkellä.

10%-projekti etenee osaltani hitaasti mutta varmasti, pientä takapakkia tosin tuli kun ostoskoriin ilmestyi kerä mustaa Isoveljeä. Se pitäsi kyllä mennä kokonaisuudessaan isänpäivälahjaan. Eli tämän postauksen saldo on siis +10 g.

Jälkijunassa minäkin rantauduin Ravelryyn, minut löytää sieltä tunnuksella KateB.

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Sukkasadon viimeiset

Kohta se loppuu, Sukkasato nimittäin. Vielä ehdin tehdä kaksi sukkaparia - tai oikeastaan molemmille orvoille parin vielä tämän tempauksen aikana. Polvekeraidalliset sukat tekeytyivät kolmisen viikkoa ja raidalliset 'polvarit' niinkin kauan kuin puolitoista kuukautta.

Wanna be -polvisukat
Malli: perusperussukka kärjestä aloitettu
56 s, resorissa 80 s
(levennykset joka 6. kerros)
Lanka: Regia Stretch Color, 100 g
Puikot: 2,5 mm minipyöröt ja sukkapuikot

Vaikkakin sukkien valmistuminen oli tuskan takana niin ihanat näistä tuli. Taannoisessa Saksan tilauksessa olin ottanut tätä lankaa kokeeksi kaksi kerää ja ne näihin sain menemään. Harmittavasti noista ei tullut ihan polvisukkia - jäivät vajaaksi noin 5 cm mutta lanka on mukavan pirteää. Pikkuisen kytee mielessä että josko joskus saisi tuota lankaa kerällisen lisää niin voisi tehdä oikeat polvisukat. Löytyisiköhän tästä lukijakunnasta ihmistä jolla olisi ylimääräisenä ko. lankaa sävyssä Crazy Color (117)? Myös Regian yksiväriset (tummat tummansiniset) sukkalangat kiinnostavat, niitäkin saa tarjota. Sähköpostilla tavoittaa, osoite näkyy tuolla ylhäällä.

Ja se toinen pari

Polvekeraidalliset sukat
Malli: Jepyn ohjeella
Lanka: 7 veljestä, 90 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot

Tämä(KIN) malli on ollut pitkään to do-listalla. Ihme saamattomuutta minulta kun sukka joutui odottamaan pariaan niinkin kauan, nämähän neuloo parissa illassa telkkaneuleena. Mukavan simppeli malli mutta raitalangasta tehtynä näistä tuli tosi kivat. Pukinkonttiin mars!

Sukkasadon saldoksi minulle tuli siis 6 paria sukkia ja yhdet tossut. Olen ylpeä saavutuksestani :)

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Ristiäislahja

Rakkaan ystäväni pieni poika sai eilen nimen ihan virallisesti ja lahjuksiksi hän sai nämä.

Villahousut
Lanka: Zitron Loft, 110 g
Puikot: 4,5 mm

Lanka oli edelleen mukavaa neuloa ja housuista tuli superpehmeät. Erikoista kuitenkin että toinen kokonainen kerä joka noihin meni oli todella epätasaista, mikä lie maanantaikappale ollut. Paljon olen siis Loftista neulonut, monia eri värejä mutta tuo kerä oli kyllä poikkeus aiemmista. No, ihan siistit niistä siltikin tuli ja värihän on upea. Vähän vielä tuo kuva valehtelee (yritin vähän kuvankäsittelyllä sitä muokata oikeammaksi), sävy on syvä oliivinvihreä. Toivottavasti olivat mieleiset :)

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Aurinkoista maanantai-päivää

Ulkona on ihana ihana ilma, oltiin tyttöjen kanssa ulkona tänään jo 2 tuntia ja tekipä se hyvää... varsinkin sateisen viikonlopun jälkeen.

Tosiaan... masentavan harmaaseen viikonloppuun halusin vähän väriä ja sitähän löytyy nyt keittiön uusista verhoista. Kangas itsessään ei ole uutta mutta nyt se sai lopullisen muotonsa meidän nykyisen kodin keittiön ikkunassa. Ihanan pirteä kangas, eikö?
Nyt pääsee nauttimaan keittiön (ja muidenkin huoneiden) vastapestyistä ikkunoista. Kyllä, tuuletuksia otetaan vastaan, sain pestyä viikonloppuna ikkunat lukuun ottamatta kuistin ikkunoita (joita onkin sitten 24 ruutua, auts...). Vähänkö on kuningas-olo :)


Ystävälle naapuriin valmistui nimipäivälahjaksi kämmekkäät.

Malli: soveltaen Ursus-kämmekkäistä
Lanka: Zitron Loft, 40 g
Puikot: 5 mm

Onneksi löysin tuon mallin joka sopi Loftille ilman sen kummempia laskemisia. Lankahan itsessään on ihanan pehmeää 100% merinovillaa. Tykkään näistä! Opettelin näissä palmikonteon ilman apupuikkoa ja jos tarkaan katsotte niin palmikot kaartuvat eripäin, vähänkö mä olen hyvä ;)

Ystävän 10 v. pojalle valmistui sukat... tarkoituksena oli antaa nämä nimipäivälahjaksi nyt mutta jos ehdin tekemään yhden muun jutun ennen juhlapäivää niin taitavat nämä mennä pukinkonttiin. Jee, oliskohan niin että ensimmäinen joululahja olisi valmis?!

Perussukka
Lanka: Novita 7 veljestä, 70 g
Puikot: 3,5 mm bambut

Olen aikoinaan ostanut tuota lankaa vain värin vuoksi, pidän siitä(kin). Koko näissä on ihan randomilla arvioitu, toivottavasti ovat sopivat.

Nyt puikoilla on ristiäislahja, joka pitäisi saada valmiiksi lauantaiksi. Ei muuta mutta minun pitää purkaa se ja aloittaa ihan alusta koska tein ensimmäisen version mallia 'nukkevauvalle sopiva'. Miten se onkin niin vaikea arvioida koon oikeellisuutta ajoissa? Hirmuinen polte olisi päästä ompelemaankin...

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Lompakonlämmitin

Nyt kun ilma viilenee (hyi, tänäänkin on ollut ihan hyyyyytävän kylmä) niin on hyvä tekosyy käyttää materiaalina pelkkää villaa. Hahtuva jyräsi muuta materiaalit taas ja nyt ei ole enää lompakolla kylmä :)

Huovutettu kassi
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 225 g
Puikot: 5 mm bambupyörö (80 cm) & sangoissa 4 mm bambusukkapuikot
Konehuovutettu 60 asteessa ilman linkousta

Kassista tuli kiva, tosin loppuviimeistely on vielä tekemättä - kassi on vieläkin kostea vaikka maanantaina sen huovutin! Vähän olen miettinyt josko kassi olisi toimivampi vuorellisena, tuosta lähtee ainakin noin kosteana kauheasti 'karvaa'. Nähtäväksi jää myös saanko kaikki tarvittavat tavarat mahtumaan sinne.

Ja vaikka on aurinkoinen päivä niin tuntuu ettei silti saa kunnon kuvia aikaiseksi. Ulkona kuvatessa piti kassin sisään laittaa kivi ettei se lähtisi lentoon :D. Tässä nyt kuitenkin yksi lähikuva raidoituksen väristä.

Sukkia on valmistunut pariton määrä tässä sivussa, päivittelen niitä sitten kun tämä flunssa tästä vähän helpottaa.

perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Vaippahousut

Ystäväni ihana pieni Kerttu-tyttö kasvaa huimaa vauhtia ja uusia vaippahousuja tarvitaan. Toiveissa oli tyttöväriset... no, onhan näissä vaalenapunaista. Ei löytynyt minun (isosta) hahtuvavarastosta oikein muitakaan toisiinsa sopivia värikkäitä värejä. Toivottavasti nuo pienet neulahuovutukset tekevät näistä tyttömäisemmät :)

Malli: Fern & Faerie, M-koko
Lanka: Pirtin hahtuva, 90 g
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm bambut
Taakse pari korotettua riviä.

Pyllyn päältä löytyy vielä pieni sydän.

Muutakin pientä on valmistunut mutta niistä myöhemmin.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Tekstiilikaksoset

Ihan ensiksi, kiitos tossukommenteista! Lisäsin vähän informaatiota tänne.

Kuulakkaat syyspäivät vaan jatkuvat ja vaikka on vielä liian lämmintä villakaulureille niin lasten kaulat pitää jollain suojata. Joten laitetaan pehmeä bambulanka asialle.

Isosiskon kauluri, 92 s
Malli: muunneltu tästä
Lanka: Novita Bambu, 50 g
Puikot: 3,5 mm bambut

Pikkusiskon kauluri, 84 s
Malli: muunneltu tästä
Lanka: Novita Bambu, 35 g
Puikot: 3 mm bambut

Alan toistamaan itseäni kun totean että malli oli nopea ja helppo tehdä :). Kaulusosan neuloin pyörönä ja läpät kuvion vähän erilailla, näin molemmat tunnistavat heti omansa.

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Se on tosiaan syksy nyt

Äsken postilaatikolla käydessäni näin suuren kurkiauran lentävän aivan meidän pihan ylitse. Tuli haikea tunne...

Äänimaailmaan pääset täällä Ylen arkistossa

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla...

... ainakin melkein. Jotenkin on iskoutunut jonkin sortin neuleblääh. Se taas johtuu siitä että on niin paljon ideoita ettei tiedä mistä aloittaisi. Harminsa siis kullakin.

Nyt kyllä on pidettävä tauko sukkien tekemisessä ja tehtävä jotain muuta... Kuuluisia viimeisiä sanoja, kirjoitettu edelliseen postaukseen. No, tavallaan kyse ei ole sukista mutta Sukkasatoon kuuluvista neuleista kummiskin.

Huovutetut hahtuvatöppöset
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva (2-kertaisena) 60 g
ja Nalle Colori (2-kertaisena) 30 g
Puikot: 7 mm ja 3,5 mm bambusukkapuikot

Mallin kirjoitin ystävän luona muistiin jostain Novitasta, ohje löytyi sieltä lukijoiden ohjeet -osiosta (muistaakseni). Varret olisivat voineet olla pidemmät mutta pelkäsin langan loppuvan kesken... tosi asiassa sitä jäi vielä toiset mokoma jäljelle.
Näiden PITI olla sopivan kokoiset puolivuotiaalle kummitytölleni, mutta toisin kävi. Onneksi tuo meidän pienempi neiti (1,5 v) nukkuu päiväunet aina ulkona joten nämä pääsevät hänelle vaunutossuiksi. Ei palele varpaita pakkasillakaan.

Muoks: On tullut kyselyjä miten nämä tehtiin ja koska en ole varma kuinka moni lukee kommenttilaatikkoa niin laitan sen tähän.
Eli neuloin tossut tosiaan kaksinkertaisesta hahtuvasta ja ennen huovutusta ne mahtuivat minunkin jalkaani (koko 37). Siinä jo vähän epäilytti - eikä aiheetta. Huovutin tossut 60 asteen pesussa muutaman pyyhkeen kanssa ja linkous oli 1200... ei siltikään tullut tarpeeksi pieniä. Ensi kerralla kokeilen neulomista pienimmillä puikoilla (max 5 mm) ja yksinkertaista hahtuvaa... kokemusten mukaan sekin riittää tarpeeksi huopuessaan pitämään vauvan jalat lämpöisenä. Varret ompelin kiinni huovutettuihin jalkaosiin.

Eilen illalla selailin Kauneimmat käsityöt -sarjan kakkososaa jossa on käsitelty mm. kirjontaa. Ja pitihän sitä päästä heti kokeilemaan, 'uhriksi' päätyi lähin neuletyö eli yllä mainitut töppöset. Kirja on täynnä kauniita malleja mutta minä (mielikuvituksettomana ihmisenä) sain aikaiseksi vain sydämen... lankana käytin samaa Nalle Coloria. Voisin helposti kyllä kuvitella koukkuuntuvani kirjontaan, se oli rentouttavaa puuhaa :)


NYT puikoilla on jotain muuta kuin sukkia... ;)

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Hyvää nimipäivää anoppi

Sukkasatoa ja anopin nimipäiviä silmällä pitäen valmistuivat nämä

Malli: SK 8/2007, ohje nro 9
Lanka: 7 veljestä. 90 g
Puikot: 3,5 mm bambut
Muuta: ohjeesta poiketen sädekavennus kärkeen

Sukista tuli tosi kivat, tätä ohjetta käytän varmaan jatkossakin. Malli oli tosi helppo ja nopea... tosin myös puikkokoko varmaankin avitti asiaa. Hassua, mä olen aina ajatellut että 7 veljestä on liian paksu sukkalanka - mistä lie tällainen mielikuva jäänyt. Ihan kelpo sukkia sillä saa ;). Varren pituus olisi voinut olla vähän pidempi mutta kun en ollut varma langan riittävyydestä niin nyt tuli tällaiset.
Ja vielä väristä... värien valintaa tietenkin vähän rajoittaa nyt osallistumiseni 10% -projektiin mutta kyllä 13 kg lankaa jo värivalikoimaakin löytyy. Yritän kuitenkin aina miettiä että kenelle lahja tulee, sitten valitaan vasta valitaan väri ja mitä tehdään. Nyt vuorossa oli melko räikeän oranssi villalanka... jos sanon että anoppi on värikäs persoona niin siitä voi saada väärän käsityksen joten sanonkin että jos anoppi olisi väri, hän olisi ehdottomasti oranssi. Siksi siis oranssit sukat mahtavalle anopille.

Nyt kyllä on pidettävä tauko sukkien tekemisessä ja tehtävä jotain muuta...


Ai niin, sain Tiinalta tällaisen haasteen:

Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

No, alusvaatteiden päällä on vaaleansininen t-paita, tummanruskeat 'verkkarit' ja vihreä-oranssi-raidalliset puuvillasukat. Ihan peruskamaa kotioloissa.

Sen verran tätä on jo blogeissa näkynyt etten haasta nyt ketään.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Kerholaiselle sukat

Malli: perussukka, 36 s
Lanka: 7 veljestä, 55 g
Puikot: 3,5 mm bambu
Muuta: tiimalasikantapää, sädekavennus kärjessä

Esikoisen jalkoja lämmittämään valmistui tämä sukkapari, koko on varmaan noin 27. Neiti itse sai valita 2 väriä näihin, äidin valinta oli tuo valkoinen. Ja vaikkei näissä ole värejä kuin 3 niin välillä kyllä hermostutti lankojen sotkeutuminen, onneksi oli vaan pienet kerät jokaista väriä. Ei taitaisi olla minusta tekemään mitään monimutkaisia kuvioneuleita 10 värillä :)
Pirteät perussukat tuli ja pitkästä aikaa neuloin sukat varresta aloittaen. Osallistuvat sekä Sukkasatoon sekä 10% -projektiin.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Syyspipo esikoiselle

Otsikon mukainen työ valmistui juuri sopivasti eiliseen syysilmaan.

Malli: peruspipo (75 s, 3 o 2 n)
Lanka: Novita Isoveli, 50 g
Puikot: 4,5 mm bambut
Muuta: kirjailtu kukka 7 veikalla

No mitäs tästä sanoisi. Peruspipo, kavennuksia myöten tehty ihan mutu-tuntumalla. Vähän pidempi olisi saanut tulla, ehkä tämä meneekin kuopuksella ja esikoiselle teen ihka uuden. Tuon kukan (joka ei onnistunut toivotusti) olisi määrä olla vähän sivussa mutta malli siirsi sen aina päättäväisesti tuohon keskellä. Pitäköön siinä näin halutessaan.
Lankana tämä oli ihan uusi tuttavuus, tosin tuolla lankavarastossa tämä on ollut jo pidempään - varmaankin viime keväänä alesta haalittu. Ihan kiva lanka... ja mikä parasta, nopeasti sai taas grammoja tiputettua 10% -projektiin. Alkuinnostusta tämä kuitenkin... näin pelkään ;)

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Sukkasato avattu

Julistan täten Sukkasadon osaltani avatuksi

Malli: perussukka, kärjestä aloitettu, 48 s
Koko: ~ 41
Lanka: Elkan sukkalanka, 100 g
(norjalainen sukkalanka;
60% villaa, 20% akryylia, 20% polyamidia)
Puikot: 4 mm bambu
Muuta: varren palmikossa 4s (2s - 2s)

Näyttävätkö isolta? Tarkoitus olisi, koon kun pitäisi olla 4 numeroa omaa jalkaani isompi. Nämä menevät synttärilahjaksi ystävälleni. Lanka on ajatuksella valittu omasta varastostani, nämä sukat tulevat tepsuttelemaan remontoitavassa (ihanassa!) vanhassa puutalossa Pispalassa. Tarpeeseen varmaan tulevat kun talossa on (vain) puulämmitys.

Vähän hassulta tuntui noin isoilla puikoilla sukkaa neuloa mutta toisaalta työ valmistui tosi nopeasti. Ehkäpä uskallan kokeilla seuraavia sukkia 7veikasta :)...

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Kämmenien lämmittäjät

Ei mitään uutta auringon alla, flunssat jatkuvat. Mihinkään isoon ei riitä nyt kärsivällisyys joten mikäs sen mukavampaa kuin tehdä lahjoja ystäville. Nämä valmistuivat myöhästyneeksi nimpparilahjaksi.

Malli: kämmekkäät Liisan ohjeella
Lanka: 7 veljestä, 45 g
Puikot: 3,5 mm bambu

Tämä on sitten kiva ja nopea malli, nämä tein 36 s koska saajalla on tosi hentoiset kädet - näin ollen (ja kuten kuvasta näkyy) nämä ovat minulle hieman naftit. Väri passaa hyvin hänen Kermit-kauteensa.

Nyt on jo muutaman päivän ollut käynnissä 10% -projekti, näin kirjoitin sinne esittelyyn tavoitteistani:
Punnittu on, tulos 13,561 kg... kyllä, minä puntaroin langat digitaalisella keittiövaa'alla ja kirjasin langat Exceliin ja lopputulos oli tämä. Tarkka mikä tarkka :D
Eli tavoite on kuluttaa 1,356... siis 1,360 kg lankoja.
Etenemistäni tässä voitte seurata sivupalkista.

10% -projekti on siis täten julistettu alkaneeksi (molemmilla osa-alueilla koska olin eilen illalla pitkästä aikaa jumpassakin, hyvä minä!). Sukkasadon ensimmäinen työ on viittä vaille valmis puikoilla, siitä lisää myöhemmin.

torstaina, elokuuta 30, 2007

Sairastuvalta päivää

Taisteluväsymystä on havaittavissa eikä kumpikaan tempauksista ole vielä edes alkanut.
Minut on melkein lannistanut oheinen lanka, hajonnut bambupyörö sekä 2 flunssaista lasta. Mutta sitä sattuu. Enkä voi sanoa etten mitään aikaiseksi ole saanut, olen toki. Oheisesta langasta aloitin kuopukselle syysbaskerin. Sain valmiiksi ja hieno tuli. Ei vaan istunut kummankaan päähän. Purkuun meni. Aloitin sitten korvaläppäpipon, sain valmiiksi ja ihan kiva siitäkin tuli. Sovitettiin, ei sopinut kummallekkaan ja purkuun meni sekin. Sanomattakin lienee selvä että purkaminen ottaa kovasti luonnon päälle. Kolmas myssyn alku puikoilla ja nyt työ seisoo kun en ole vakuuttunut lopputuloksesta. Ja vähän lisähaastetta tähän tilanteeseen luo se että minun ja käsityön välissä on koko ajan jompi kumpi tytöistä (kts. kuva yläpuolella), yleensä molemmat. Huoh.

Jotain piti kuitenkin saada käyttöön asti. Siispä saumuri avuksi.

Jumppahousut esikoiselle
Koko: 104 cm
Kaava: jostain tämän vuoden SKsta, pyjamanhousut

- Kato äiti, näillä ihan lentää!

Ja kyllä, näette oikein... meillä on HIEMAN sekaista kun neljättä päivää ovat kipeät lapset sisällä. Jepu jee.

Loppuun vielä kuva minun pelargonioistani. Ovat vasta nyt innostuneet kukkimaan kunnolla, juuri kun ajattelin niitä talviteloille alkaa laittamaan. No, olkoot siellä koivun kaverina vielä hetken... kohta se syksy on täällä ihan tosissaan.

torstaina, elokuuta 23, 2007

Arvonta suoritettu

No niin, se lupaamani arvonta on nyt suoritettu ja onnettarena toimi Esikko.

Voittaja on... tattadadaa... liina. 10.000 bongasi jo aiemmin Jentsu. Onnittelut! Laitatteko osoitteenne sähköpostilla omenankukkia at gmail piste com niin laitan palkinnot tulemaan.

Vielä kerran kiitoksia kaikille kommenteista! Joukossa oli ihan uusiakin tuttavuuksia joiden blogeihin on ollut mahtava päästä tutustumaan. Niin ja se villatakki, 10% -tempaukseen osallistuttuani teen sen todennäköisesti Novitan Bambusta tai Marimbasta... ellen satu singahtamaan kauppaan vielä ennen kuun vaihdetta :D

ps1.
Osallistuin sitten myös Sukkasatoon. Ihan malttamattomana odotan jo molempien tempausten alkua. Tämä on varmaan tätä ensikertalaisen intoa :)

ps2.
Sain eilen ensimmäiset minipyöröt (30 cm)... kyllä on kätevät. Kiitos Vilma!

keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Ensimmäinen kerhopäivä

Tänään alkoi Esikon kerho. 3-vuotiaat kokoontuvat kerran viikossa kaksi tuntia kerralla eväiden kera seurakunnan tiloihin... tarvittiin siis kerhokassi. Muuton jäljiltä (kyllä, hävettää jo käyttää tätä syytä koska muutosta on jo yli vuosi...) hukassa oli pikkureppu joten lupasin ommella kassin neidille. Kaivoin kaapista kaikki vähänkin punertavat kukka/sydän/söpöstelykankaat ja annoin Neidin itse valita... ei kelvannut kukat eikä muutkaan, tähän värikkääseen kankaaseen hän sitä vastoin ihastui kovasti.

Koko: 26x29 cm, sivuissa ja pohjassa 2 cm kaitaleet

Ompelin kassin iltakymmenen jälkeen ja siltä se kyllä näyttääkin. Jälki on vähän sinne päin mutta aivan ihastuneen vastaanoton se sai aamulla. Se riitti minulle :). Leikkasin paksusta huovasta tuon E-kirjaimen ja kiinnitin sen sankaan silkkinauhalla (ompelin sen siis renkaaksi). Hyvin mahtui eväät tänne ja kivaa oli kerhossa ollut! Äidin pieni reipas vauva... :)

Sitten toisiin asioihin. Olen ilmoittautunut mukaan 10% -projektiin. Lankavaraston koko vaan kasvaa hallitsemattomalla tavalla joten nyt on aika pysäyttää se juna ja lähteä vastakkaiseen suntaan. Sen verran addiktiksi tunnustaudun että vielä mietin mitä vielä voisi ostaa ennen syyskuun alkua... voi äiti. Eikös nuo 13 kg sitten riitä? No, ihan oikeasti tarvitsisin yhdet huivilangat joululahjaan... Josko sitä Taitoshopissa pyörähtäisi vielä ennen ensi viikon loppua. Pitää vielä miettiä.
Samoiten tämä on hyvä sauma alkaa pudottamaan raskauksien ja imetyksien mukanaan tuomia lisäkiloja. 10% on siis hyvä alku, toivottavasti saan itseäni niskasta kiinni. Tsempata saa!

Samoiten tekisi mieli osallistua Sukkasatoon... jos tuon avulla saisi joululahjasukat jo ajoissa tehtyä. Ei olisi kyllä huonompi idea. Mietintämyssyyn siis.

Ehkä kohta kuvaa tämän hetkisestä sukkaprojektista, tänään pääsen vihdoin kokeilemaan 30cm pyöröjä. Odotukset ovat korkealla :)

Niin ja vielä ehtii osallistumaan arvontaan, keskiyöhön siis aikaa. Kiitos kovasti kommenteista, kehuista ja lankasuosituksista! Ihan sydäntä lämmittää kaikki kauniit sanat :)

lauantaina, elokuuta 18, 2007

Lahjuksia

Elokuussa juhlitaan kahdesti syntymäpäiviä, ensin armaani ja seuraavalla viikolla ystäväni. Tässä iässä tosin lahjat eivät ole enää (kai) pääasia joten tein pikaneulomuksina molemmille kämmekkäät.

Malli: Kämmekkäät Lauran ohjeella
Lanka: 7 veljestä yksinkertaisena, 60 g
Puikot: 4 mm
Muuta:
Isonsin näitä vähän ohjeesta. Ohjeen mukaan tein 40 s mutta jaoin sen 10 s, sitten 5 s peukalon paikka ja 25 s. Leveyttäkin tein muutaman rivin lisää.

Malli: Kämmekkäät Liisan ohjeella
Lanka: merinovillainen Wool, 35 g
Puikot: 2,5 mm

Kivoja tuli molemmista, taidan tehdä itselleni samanmoiset... jaa kummat vai, no molemmat tietenkin :). Langatkin olen jo valinnut molempiin malleihin.

Sitten, vielä on pakko hehkuttaa. Löysin täydellisen säilytysmuodon puikoilleni ym. käsityötavaroille.


Nämä ovat siis puiset rasiat ja isomman koko on 20x25x9 cm ja pienenmän 17x22x7 cm. Ihanat!