keskiviikkona, joulukuuta 21, 2011

Rauhallista joulunaikaa!

Kuva napattu sivulta homedecoratingtrends.com

Tumma taivas jouluyönä,
tähdet tuikkii valovyönä.
Ilmassa on ripaus taikaa.
Rauhallista joulunaikaa!


ps. Oi ja voi, olen niin laiminlyönyt tämän bloginin mutta lupaan parantaa tapani. 
Palailen alkuvuodesta uudella innolla. Lupaan!

torstaina, kesäkuuta 30, 2011

Hatutusta

Helle yllättää joka kesä... aina lapsilta puuttuu/on hukassa sopivat hellehatut. Ei sillä, ilokseen näitä kyllä ompelee.


Kaavana näissä on Ottobren ilmaiskaava, löytyy täältä. Kuminauha lisätty niskaan kokoa säätämään/pienentämään.


Päällikankaat on ostettu aikoinaan Kodin Ykkösestä, tämän hatun lieriin on laitettu tukikangasta (vaikkakin 'vääränlaista').


Minäkin innostuin tilaamaan töihini kiinnitettäviä 'tuotemerkkejä', täältä tuli nopeasti ja halvalla.


Tähänkin lieriin olisi ollut hyvä laittaa lisätukea mutta ompelin näitä juhannuksen aikaan maalla ja mukana oli vain vääränlaista tukikangasta. Tosin tuo on itsessään melko paksua kangasta.


Vuorikankaat ovat vanhoja tyynyliinoja, kukallinen oman äitini kapioista.

* * *

Ahkeroin taannoin myös osan keskeneräisistä neuletöistäni loppuun, lapasia taisi olla viidet (ihan perussellaisia joten niistä ei kuvia) ja sitten tämä Maalitaulu-pipo (kuten mieheni asian ilmaisi).


Lanka: Artesano Superwash Merino ja Novita 7 veljestä 
Puikot ja koukku: 4 mm


Harmaa merinolanka on loput poikasen slipariin varatuista langoista ja koska se loppui ihan kalkkiviivoilla niin tein työn valmiiksi vastaavan paksuisella langalla. Tuli ihan jees mielestäni, varmasti tulee käyttöön. Tämä olen siis tehnyt itselleni vaikka 5-vuotiaani toimiikin mallina.

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2011

Juhlamekko

Tulossa oli 4 päivän juhlaputki joten uusi mekkokin oli tarpeen.  Ensin oli ajatus aivan toisenlaisesta mutta nähtyäni tämän Bodenin mekon


tiesin mitä halusin. Lompakossa ei nyt ollut ylimääräistä 30 puntaa joten itse oli tehtävä. Esikoinen valitsi itse kankaan Eurokankaan (surkeasta) valikoimasta ja minä sitten toteutin.

Tuli tosi kiva mekko. Kaava on oma (siis itse muokattu eri kaavoista, onko se silloin oma kaava?), leveys koosta 110-116 cm ja pituus 128 cm... silti mekko olisi voinut olla hivenen kapeampi. Toki ei tuo nyt huono noinkaan ole. Taskut jätin myös pois.


Kangas on satiinia ja vuoritettu sillä tavallisella liukkaalla vuorikankaalla - mitä se nyt sitten onkaan. Helmassa on pari kerrosta morsiustylliä ommeltuna vuorikankaaseen kiinni. Vyötäröllä on samettinauhaa, ostettu Merletosta ja värin on valinnut esikoinen itse. Näin jälkikäteen ajatellen ohuempi nauha olisi kyllä ollut kivempi.


Näin kovassa menossa mekko oli viikonloppuna kun discoiltiin navetan vintillä. Kivaa oli!

keskiviikkona, toukokuuta 25, 2011

Se aika vuodesta

Loppukevät, taas on se aika vuodesta että haluaa muistaa lapsille(kin) tärkeitä ihmisiä. Erityisesti tänä vuonna halusin lahjoa tyttöjen kerhotätejä koska tämä oli lasteni viimeinen kerhokevät... syksyllä on sitten jo uudet kuviot. Pieni kiitos kuluneista 3 vuodesta.


Vasemmalla
Malli: Jääkukka Ullasta
Lanka: teeteen Kamena, 70 g
Koko: 140 x 61 cm

Oikealla
Malli: Aquila Ullasta
Lanka: teeteen Kamena, 74 g
Koko: 140 x 62 cm

Molemmat huivit on neulottu 4 mm pitsi-Addeilla. Aquilan 6 viimeistä riviä on neulottu ohuella Pirkka-langalla koska Kamena loppui ihan kalkkiviivoilla. Pirkka-lanka näytti ja tuntui aivan vastaavalta, mitä nyt hivenen oli hivenen karkeampaa mutta ei se tuolla reunassa haittaa. Pingotukset... no, kuten näkyy, niitä en sitten enää ehtinyt tehdä, sen verran tiukille otti valmistuminen (6 h ennen juhlia).

Tuli hyvä mieli näitä antaessa!

torstaina, huhtikuuta 28, 2011

Pöllöpuku

Esikoinen halusi tämän vuoden vappunaamiaisiin pukeutua pöllöksi. Neljässä tunnissa valmistui tämä täksi päiväksi. Eilen aloitin ja tänään lopetin eikä mennyt kuin tunnin yli puolenyön... ai miten niin viime tippassa.



Idea ja ohjeet: Last-Minute Kids' Owl Costume by Ellen Baker

Minä käytin paitana oman vanhan ruskean t-paitani (helmaa ja hihoja lyhennetty) ja sulat on leikelty rikkinäisistä/tahraisista/muuten vaan kauheista vaatteista (lue miehen vanhoista vaatteista). Pöllönaamari (johon muuten löytyy linkki ohjesivulta) on kumilenkeillä kiinnitetty aurinkolaseihin. Tämä on ihan mahtava!!!


Ohuita pipojakin on tullut surauteltua, nämä on Mikun ohjeella tehtyjä. Kankaat ovat uusia, kaikki Triteksistä. Jokainen sai itse valita kankaan joten ovat ne sitten olleet mieleisiäkin.

Pääsiäisen parasta antia... kivien heittelyä veteen

Täytti muuten tämäkin blogi 5 vuotta viime viikolla joten arvontaa kohta luvassa!

torstaina, huhtikuuta 14, 2011

Kesämielellä

Tätä paljon käytettyä kaavaa oli pakko kokeilla kun huomasin sen kirjastosta lainaamassani Ottobressä. Oli(si ollut) kyllä helppo ja nopea tehdä... tosin minä tapani mukaan jäin 'nutaamaan' pikku yksityiskohdissa kuten irrotin kaikki napit ja ompelin ne uudelleen kiinni limenvihreällä langalla entisen turkoosin sijaan. Mitäpä sitä ihminen luonnolleen voi, heh.

Tämä yksilö on tehty ajatellen kuumia hellepäiviä ja neiti Kesäheinää.


Kolmen konstin mekko, koko 128 cm
Ottobre 3/2009

Kankaat: turkoosiraidallinen on miesten vanha kauluspaita (hyödynnetty rintatasku ja napituslista), limenvihreä  Eurokankaasta aikoinaan löydetty kangaspala.
Muuta: vihreä nauha on tsi-vinonauhaa. Tekeminen oli helppoa kuin mikä :)


Kuvissa pilkistää Novamelinan blogiarvonnasta voittamani Maatuskamummo, se on aivan ihana! Kannattaa tutustua sekä blogiin että kauppaan.

Oli muuten taas kaverisynttärit eskarilaisella, lahjaksi meni mm. tämä pussukka. Toiselle puolelle kirjailtu synttärisankarin nimen ensimmäinen kirjain.





Pussukka
Malli ja kaava (taas) by Hippu

Kaikki pussissa käytetty materiaali on kierrätettyä lukuunottamatta ompelu- ja kirjontalankaa, kirjaimen kangas tuli edellisen ompeluksen jämätilkusta.

perjantaina, huhtikuuta 08, 2011

Pikatikki

Esikoinen on siinä iässä että kaveripiirissä kiertää ahkerasti Ystäväni-kirjat. Äidille tuli taas herätys todellisuuteen kun tyttären kirjassa oli erään kaverin vastaus kysymykseen Mitä haluaisit minulle... Toivoisin että sinäkin saisit penaalin koululle (eskari on siis koulun tiloissa). Voi häpäisy ja nolous, olihan siitä puhetta syksyllä (!) että pitäisi sinne oma penaali viedä mutta ajattelin asian olevan hoidossa kun siitä ei ole enää puhuttu syksyn jälkeen. 

Eilen illalla valmistui sitten puolessa tunnissa penaali, tyttö sai valita kankaat itse. Väriksi valikoitui tietenkin tyttären lempiväri.




Ohjeena käytin Hipun loistavaa tutoriaalia pussukan ompeluun, ilman kaavaa tällä kertaa. Kankaat leikkasin ihan vaan vetoketjun levyisiksi neliöiksi ja ompelin. Vihreä kangas on kirpparilöytö tältä viikolta, sisäkangas on uutena ostettu mutta kaapissa kauan marinoitunut. Vetoketju (20 cm) kirpparilta ostettu ja perhonen askarteluhuopaa. Äiti tää on ihana

maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

Keväinen rintarossi

Lupaukseni mukaan kaivoin kameran naftaliinista ja aloitin valmistuneiden käsitöiden kuvaamisen. Pienen pienin askelin tosin, heh. 

Oheinen rintakoru valmistui kummitytön syntymäpäiväjuhlille raikastamaan vaatetustani. Koko ei tästä kuvasta selviä mutta halkaisija on n. 9 cm

 

Rintakoru

Malli otettu joululahjaksi saamastani kirjasta (tarkennan myöhemmin) ja materiaalina on ohut askarteluhuopa. Nappi ja helmi kierrätettyjä, samoin taakse ommeltu koruneula.




Kevättä jo kovasti odottelen vaikka takatalvi iski taas tänään. Onneksi  ♥ uudet kevätkenkäni ♥ saivat väliaikaisen toimenkuvan Lego-sairaalan sänkynä... melkoinen siskonpeti.




perjantaina, maaliskuuta 25, 2011

Ryhtiliike


Aika ryhdistäytyä.

Tänään minä vannon

- että järjestän aikaa käsitöille
- että kärsivällisesti (!!!) yritän opettaa kädentaitoja myös lapsilleni
- että saan viikonloppuna kuvattua valmistuneita töitäni
- että en enää jätä tätä blogi-raukkaa heitteille vaan lupaan päivittää useammin. Kerran viikossa lienee hyvä tahti.

Kautta kiven ja kannon.

perjantaina, helmikuuta 25, 2011

Slipoveri poikaselle

Minulla oli selkeä visio poikasen asusta, harmaa liivi/slipoveri ja valkoinen paita, farkut jalkaan. Ei taida olla slipareiden sesonkiaika (koska sitten on?) koska yhtään liiviä en kaupoista löytänyt... päätin tehdä itse. Onneksi on Ravelry.

Harmaa slipoveri

Lanka: Artesano Superwash Merino (100% merinovilla), 125 g
Puikot: 4 mm

Muuta: Kyseinen ohje löytyy myös Suuresta Käsityölehdestä (10/2008). Itse muokkasin ohjetta niin että leveyden otin koosta 92 cm ja pituuden isommasta koosta (98 cm - olisi voinut olla muutaman cm pidempikin) sekä neuloin liivin yhtenä kappaleena ilman sivusaumoja. Olkasaumat tein 3 puikon päättelyllä.



Lanka oli uusi tuttavuus Arteno Superwash Merino johon päädyin loistavan palvelun saaneena Lankaideassa. Suosittelen, sekä kauppaa että lankaa :).

Muutamassa blogissa olen huvittuneena katsellut lasten poseerausilmeitä ja näköjään osataan meilläkin. Suurimmassa osassa kuvista on kieli näkyvissä, niin eskarilaisella kuin pienemmilläkin. Ihme vaihe tämäkin.


sunnuntaina, helmikuuta 20, 2011

Pehmokirjaimia

Synttärihumu vaan jatkuu, tänään oli vuorossa pienen kummitytön 2-vuotissyntymäpäivä ♥. Lahjukseksi meni mm. nämä yksittäiset pehmokirjaimet jotka - yllätys yllätys - muodostavat peräkkäin laitettuna kummitytön nimen.


Kirjaimet ovat Ottobren ilmaiskaavoista ja kankaat kaikki kierrätettyjä (esim. R- ja A-kirjaimet ovat opiskelukämppäni vanhoja keittiöverhoja). Näitä on tilattu lisää omien lasten toimesta.

lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Juhlapäivä

Minun esikoiseni, Neiti Kesäheinä, täytti tänään 7 vuotta.

Juhlaputki alkoi eilen kaverisynttäreillä ja minä ompelin koristeeksi pätkän lippunauhaa.


Tai no pätkän ja pätkän, mopo lähti keulimaan oikein kunnolla, piti vaan ihan muutama viiri tehdä... joo, niitä tuli kaiken kaikkiaan yli 60. Lyhempi nauha on n. 1,5 m ja pidempi reilu 8 m.

Ei ollutkaan mikään helppo homma saada kieputettua pidempää nauhaa huoneen ympäri.

Mutta vähän ristiin ja rastiin, tuonne ja tänne niin hyvä siitä tuli. Mahtuu vielä (lyhyt) aikuinenkin kulkemaan alta kumartelematta.

Viirit on tehty kierrätyskankaista ja ovat kooltaan 10 x 20 cm.

Kesällä taidan laittaa tämän terassin kattoon.

torstaina, tammikuuta 20, 2011

Pieniä ja isoja juttuja


Huh huijaa, hiukan on lomaterässä vielä tämä rouva mutta pikkuhiljaa tästä vetreydytään. Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä... ja varsinkin aloitettua (keskeneräisiä on tällä hetkellä ainakin 6, hups)... mutta se kuvaaminen on tuntunut ihan ylivoimaiselta. Tänään sitten ryhdistäydyin ja houkuttelin kuumeisen esikoisen pimeimmän huoneen pimeimpään nurkkaan valokuvien ottoon... öö, vähän on hakusessa tämä kuvaaminenkin vielä. Mutta näillä mennään.

Ensiksi itselleni tehty Lina-pipo ihanasta Dropsin Alpacasta. Harmi vaan tästä tuli liian matala minun makuuni - olen siis sitä PipoTiukastiKorvienPäällä-tyyppiä, tykkään kun pipon saa vetää oikein alas silmille. Mutta tästä siis tytöille uusi kevätpipo.



Lanka: Dropsin Alpaca, 40 g
Puikot: 3 mm
Muuta: Ehdottomasti saatava itsellenikin yhtä mallikertaa korkeampana


Esikoiselle valmistui kaksinkertaisesta Novita Woolista Baktus nappikiinnityksellä. Väreinä käytettiin räikeää pinkkiä ja hailakkaa sävy-Woolia, vaalenpunaista sekin, tuli aika kiva yhdistelmä. Tosin tämä on melko tönkkö ja tosi lämmin joten ihan pikkupakkasilla ei tätä pysty pitämään... onneksi on noita 'kunnon' pakkasiakin ollut tänä talvena.


Lanka: Novita Wool, 80 g
Puikot: 4 mm




Ihanalle pikkupojalle toivottiin 'sitä sellaista vanhanajan kaulahuivia', tämäkin toteutettiin vanhasta Novita Woolista. Ja kun oikein tarkkaan katsoo niin toinen pää on epätasaista neuletta (mikä ärsyttää minua ihan suunnattomasti) koska tämä lanka purettiin keskeneräisestä neuleesta. Ei edes kasteleminen auttanut, toivottavasti aika ja käyttö sitä vähän silittää. Mutta tykätty huivi on kuulemma ollut.


Vauvan kaulahuivi

Lanka: Novita Wool
Puikot: 3,5 mm



Sitten niitä isoja asioita...