tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Koolausta

Ei siis ihan mennyt putkeen ensimmäinen värjäyskokeiluni. Yllä oleva kuva itse asiassa vielä imartelee ensimmäisen värjäyserän värejä, oikeasti vyydistä tuli laikukkaan haalea. Itse värjäyshän ei kovin vaikeaa ollutkaan mutta värin saaminen tasaiseksi tuntui osoittautuvan ylivoimaiseksi minulle. Ehkä lanka ei ollut tarpeeksi märkää (vaikka liottelin sitä kyllä 5 min) tai laitoin sen huolimattomasti kattilaan. Voi myös olla että väriä oli liian vähän, käytin yhden pussin värijauhetta per 75 g valkoista Novita Nallea.

Niin tai näin, värjäsin vyyhdin seuraavana päivänä uudestaan ja väristä tuli tummempi ja vähän tasaisempi... itse asiassa älyttömän hienon värinen, vai mitäs sanotte?

Toivottavasti väri pysyy pesussakin.

Pakko kuitenkin vielä tähän kertoa (vai kehtaisiko :)) että taas 'sisäinen blondini' nosti päätään kun tuota vyyhteä taivuttelin värjäystä varten. Tarkoituksena oli saada kaksi pitkää väripätkää mutta kun purin vyydin kerimistä varten huomasin että niitä pätkiä olikin 4. Olin siis taitellut sen vyydin väärin :). Yhden väripätkän pituudeksi tuli siis n. 2,8 m. No, eiköhän tuollakin jotain raitaa luulisi saavan.


Sitten vielä vähän puutarha-asiaa.
Meillä punaherukat alkavat jo punertamaan. Siis haloo, kesäkuussa? Melko aikaista minun mielestäni.


Muutenkin tämä kevät on ollut melko merkillinen puutarhassa. Esimerkiksi pihan luumupuut eivät ehtineet kukkimaan tänä vuonna ollenkaan koska niiden lämpimien kelien jälkeen tulikin sitten vielä kylmää joka vei kukat. Halla puri myös paria omenapuuta niin ettei omenan omenaa näy tulevaksi niihin. Saas nähdä syövätkö pihlajanmarjakoit lopuistakin alut pois.

5 kommenttia:

  1. Itsekin törmäsin ekan kerran koolaillessani epätasaiseen värjäysjälkeen. Mielestäni väri tarraa lankaan niin ärhäkännopeasti, että se johtuu siitä. Tai sittenpä vaan selittelen omia virheitäni, tiedä häntä.

    VastaaPoista
  2. voih, tääkin haluis päästä koolaamaan... Vielä en oo kertaakaan kokeillut, mutta tiedä häntä, saisinko tuollaisia ihanuuksia aikaan (:

    VastaaPoista
  3. Minulla oli Nallessa 2,5 m osuudet värjäyksessä ja näin kivat sukat tuli:

    http://villapallo.blogspot.com/2007/06/omaraitasukat.html

    Kuvia värjäyksestä:
    http://villapallo.blogspot.com/2007/06/koolausta-koolausta.html

    VastaaPoista
  4. Juu oli mulla hauskaa, eikä tyhjin käsin tarvinnut kotia lähteä:D! Olet koolaillut ihania lankoja! Minäki värjäilin joskus puolisen vuotta sitten KoolAideilla lankoja, en oo vaan ehtinyt niistä mitään väsäilemään vielä.

    VastaaPoista
  5. kivalta näyttää tuo värjäilytulos minusta! itsellä onkin vielä koolailut kokeilematta...

    VastaaPoista